Kaatuminen
Olimme ajaneet noin 270km, kun autojono mateli edessämme tietyömaalla. Ajoura oli leveä siten, että kaistojen välisellä alueella olisi sopinut ajamaan 2 autoa lisäksi rinnakkain. Tuskastuin ajamaan edellä ajavan auton perässä ja koska keskikaistalla ei ollut ketään, päätin käyttää sitä ohittaakseni auton. Vauhtia pystyi pitämään ehkä noin 30km/h. Matelin siis auton rinnalle ja Antti tuli turvallisen matkan päässä perässä. Olin tehnyt vastaavia ohituksia tällaisella reissulla useita ja se oli ihan normaalia. Tässä tapauksessa kuitenkin eteeni keskellä ajouraa tuli n. 15cm halkaisijaltaan olevia kiviä ja päätin peruuttaa ohituksen, hiljensin ja ohitettava auto ajoi hitaasti ohitseni. Takaisin omalle kaistalle oli hankalaa, koska renkaiden alla pyöri isoja kiviä. Laskin oikean jalkani tueksi ja kaasutin hieman, että pääsisin ajokaistalle takaisin siihen muodostuneen pienen kynnyksen yli. eturengas ilmeisesti meni kivenmurikan päälle, joka pyörähti siten, että tanko meni poikittain ja pyöri kaatui heti oikealle kyljelleen. Maassa oleva jalkani ei auttanut tässä tilanteessa, koska vauhtia oli hieman ja maahan tukiessani se luiskahti takalaukun alle ja pamahti äänekkäästi kääntyessään osoittamaan laukun alla taaksepäin. Tämän seurauksena lensin pyörästä samalle sivulle siten, että makasin mahallani maassa jalan ollessa jumissa laukun alla. Huusin jalan vääntyessä melko railakkaasti, koska en ole vastaavaa aiemmin kokenut. Näin Antin kiirehtivän paikalla. Hänelläkin oli ohjelmaa päästä takaisin omalle kaistalle. Hakkasin nyrkillä maata koska pelkäsin reissun jäävän tähän ja jalan olevan täysin hajalla.
Jalanhuoltoparkki
Saksalainen Peter viikkoa aiemmin kertonut Baikalilla omasta onnettomuudestaan, vieläpä samantyyppisestä ja se oli päätynyt jalka paketissa lentäen Saksaan ja pyörän ajoi takaisin joku ystävä. Käännyin ja vedin jalan väkisin pyörän alta pois ja nostin ylös. Kolmen koon sääntö tuli heti mieleen, eli kylmä, koho ja kompressio. Kohoasennosta oli hyvä aloittaa. Antti tuli nostamaan pyörää tehtyään tilannearvion ja tsekattuaan kuntoni. Minulla oli sen verran adrenaliinia veressä, että nousin jopa auttamaan pyörän nostamisessa vaikka jalkaan sattui. Yksi yllättävä asia oli se, että yksikään autoilija ei pysähtynyt. Motoristi olisi varmasti pysähtynyt. Päätimme ajaa pois keskeltä työmaata ja ympäri ajavia autoja. Antti auttoi pyörän tasaiselle ja tuki sitä, että pääsin kyytiin ja lähdin ajamaan jalkaa pyörän vieressä roikuttaen. Onneksi se oli oikea jalka, koska menetin siinä vain takajarrun käytön. Toisella jalalla olisi ajaminen ollut hankalaa, koska vaihteiden vaihtaminen olisi vaikeutunut. Ajoimme ehkä pari kilometriä ja minua alkoi heikottamaan ja sumentamaan silmissä. Ajoin parkkiin ja heittäydyin maahan makaamaan. Tämä parkki toimi sitten jalanhuoltopaikkana. Avasimme kengän ja katsoimme jalan päällisin puolin. Ei verta, ei luuta näkyvillä. Ensiapulaukku esille ja siteellä tukemaan jalkaa.
Kärsimysten tie
Olimme parkissa melkein tunnin. Minun oli pakko huilata, koska pelkäsin pyörtyväni ajon aikana. Sovittiin, että yritetään ajaa tuntemusten mukaan vajaa 500km vielä Vladivostokiin. Jalka oli hyvin paketissa ajokengässä ja se ei turhia liikkunut. Matkanteko oli todellista tuskaa. Jouduin kenottamaan penkin toisella laidalla, koska kaikki paino, joka jalkaan tuli teiden tärinästä aiheutti kipua. Etenimme 50km etapeissa ja välillä pysähdyttiin. Pyörän päältä pääsi pois, kun jätti vaihteen sammuttaessa päälle ja varasi pyörän painon vasemmalle jalalle. Sitten kun oli lähdön aikana. Hivuttauduin pyörän päälle Antin tukiessa sitä, ettei oikealla jalalla tarvinnut tukea pyörän painoa ja pyörä käyntiin ja liikkeelle. Niin sitä edettiin pikkuhiljaa. Vähitellen alkoivat lihakset kramppaamaan hartiossa ja selässä, kun ajoasento oli mitä oli. Viimeisen sadan kilometrin aikana alkoi uskokin loppua perille pääsystä. Antti tsemppasi ja jatkoimme. Kunnon kaveri. Viimeisellä huilitauolla sovittiin kontaktimme Natashan kanssa tapaamispaikka ja ohjeet miten ajellaan, jotta se ei aiheuta ongelmia minulle. Lopulta pääsimme perille kaupunkiin. Raskas urakka takana. Saavuimme kohtaamispaikkaan ja ajoimme Natashan kotiin. Perillä oli kamojen purku ja pyörien ajaminen parin kilometrin päähän vartioituun parkkiin. Minä olin jo niin lopussa, että työ kaatui Antille.
Sisälle päästyämme tutkimme jalkaa ja se oli turvonnut. Natasha arveli, että lääkäriin mennään. Eikun järjestämään. Hän hankki kyydin 24 tuntia auki olevaan lääkäriin ja minä soittelin vakuutusyhtiöön ohjeita maksusts yms. Matkavakuutus ei alkanut korvaamaan kuluja, koska ajoneuvolla liikuttu ja käskivät soittaa liikennevakuutuspuolelle. Arvasin, että tämä on aina tänmöistä säätämistä. Soitin liikennevakuutuspuolelle ja sieltä yhdistettiin taas johonkin, kunnes puhelu katkesi. Kirosin ja ajattelin, että maksan itse ja jos summa on huikea niin tappelen rahoista myöhemmin. Menimme taksilla lääkäriin. 15 minuuttia ja lääkäri oli tutkinut ja kuvat oli otettu ja lääkäri oli todennut, että luita ei ole poikki. Käski olla kävelemättä ja pitää sidettä. Se jäi epäselväksi, että mitä oli mennyt, mutta veikkaisin että revähti. Vitsailimme, että määräsikö vodkaa lääkkeeksi. Maksuhommakin oli helppo. Natasha antoi lääkärille kouraan 1000 ruplaa ja röntgenin miehelle 500 ruplaa. Suljettujen ovien takana tietysti. Hintaa tuli siis euroissa alle 30 euroa. Koska luut olivat ehjänä ja hinta vähäinen, jäi vakuutusyhtiön puhelut soittamatta. Natashan kotiin päästyäni ja ikkunasta Japanin merta katsellessani auringon laskiessa totesin, että Vladivostokissa ollaan!!!! olin onnellinen mies. Kiitos Antille sinnikkyydestä kanssani, kun sait roudattua minut lääkärille asti. Tästä alkaisi viikon loma ja kaupunkiin tutustuminen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti