Kuudes ajopäivä (ja yö)

Mitähän tästä tulee

Huoltopäivän jälkeen herätys oli asetettu sunnuntaiaamulle klo 8.30. Torkutin, käänsin kylkeäni lämpimässä mökissä ja jatkuin uniani. Mitä lie unet olleet, mutta heräsin vasta 11.30. Jepjep. Menikö ajopäivä siinä, ajattelin.

Olimme illalla viestitelleet kaverin kanssa, että tapaisimme Ilomantsissa tai Möhkössä. En taida ehtiä.

Hiekkaa, hiekkaa, en malta lopettaa

Pakkasin kamat, juttelin hetken leirintäalueen pitäjän kanssa ja suuntasin kohti Raatteentietä. Aurinko pilkahteli ja positiivisena olin pakannut sadevaatteet sivulaukkuun. Mennään niin kauan, kunnes sataa.

Ei satanut. Ajoin 593km, joista hiekkaa täysin rajan pinnassa sen 450km. Teitä voisin kuvailla Kalle Päätalon yksityiskohtaisella tyylillä Iijokisarjan verran, mutta tiivistän ne näin; vaihtelevia, haasteellisia ja helppoja. Kauniita ja mieltä kohottavia.

Etenin turvallisuus edellä. Koin samoja paikkoja, joissa olin talvisohjossa edennyt Mc Pölyttäjien kanssa. Tällä kertaa ei ollut lunta. Pakko oli kavereille lähettää kuvia auringonpaisteesta ja kuivista teistä. Kun on harjoitellut sorateiden saloja kavereiden kanssa, alkoi tulla ikävä matkaseurasta. Parasta on kun kaveri näkee jalan asennosta milloin pyshdytään ja milloin jatketaan. Ja tällaiset tiet. Reissun paras ajopäivä.

Luulin päätyväni Lieksaan. Uudet rajanmukaiseiset reitit eivät vieneet aikaa, vaikka lähdin myöhään liikkeelle. Ennen Ilomantsia ajoi rajanpinnassa myös motoristi vastaan, paikallinen, ja hän antoi hyviä neuvoja eteenpäin. Vaihdettiin yhteystietoja varmuuden vuoksi, jos sattuisi tulemaan ongelmia.

Kilometrejä oli kuitenkin sen verran ajettuna, että jouduin suuntaamaan Lieksaan. Päädyin siellä ABC:lle, tankkasin ja ajattelin syödä. Kassajonossa olin toisena, pyödissä istui 4 ihmistä. Kaadoin kahvin pahvikuppiin ja tilasin juustohampurilaisaterian. Myyjä vastasi, että kestää 20-30 minuuttia, kun on ruuhkaa. Katsoin hölmistyneenä ympärilleni. 50 vapaasta istumapaikasta oli vapaana 46 ja minä tilasin pikaruokaa, jonka toimitusaika on puolituntia. Jos sali olisi täynnä, olisin samalla logiikalla paikalla vielä huomenna, reippaastikin.

Kaupasta vielä evästä mukaan ja pullollinen lukkosulaa. Nyt oman pyörän virtalukkoni temppuili, eli avain ei kääntynyt suosiolla. Suihkautin sitä kunnolla lukkoon ja näin ongelma oli ainakin hetkellisesti ratkaistu. Aseöljyä pitäisi löytää.

Tää yö nyt ajellaan ja nautitaan

Takaisin rajanpintaan. Päivän aikana olin hyödyntänyt suunnistukseen rajavyöhykkeestä kertova keltaista merkintää. Aina kun tie meni rajavyöhykkeen vieressä, ajoin siellä. Tämä tarkoitti myös sitä, että Mopedmap.net sivustolla suunnittelemani reitti tarkentui, koska navigoin puhelimen Locus -navisoftalla ja siinä oli käytössä maastokartat. Mopedmapissa en saanut käyttöön niin tarkkoja karttoja. Muutamia pummeja tuli myös. Yksi isoimmista oli Koivusuon luonnonpuiston halki menevällä tiellä. Suoalue, siellä tie, joka oli tosi urainen ja kaatuminen oli monta kertaa lähellä. Ja eikös sitten puolessa välissä ole "Tie päättyy" -kyltti, vaikka kartan mukaan ei pääty. Samaa uratietä sitten kieli keskellä suuta takaisin. Noh, olisihan se päättymisen merkki voinut olla tien alussa, mielestäni. Mutta positiivisesti ajateltuna oli sentään puolessa välissä, eikä ihan lopussa.

Ihan rajalla

Tämän jälkeen tein tietoisen pistoajon, eli että joudun ajamaan samaa reittiä takaisin. Olin reissua suunnitellessani löytänyt Suomen ja EU:n itäisimmän pisteen, jonne pääsee aivan rajan tuntumaan, alueelle, jossa on pysyttävä naruaidan sisällä. Ja siellä sitten pakolliset kuvat rajatolpista yms. Kello oli 23. Ja tiedoksi, siellä on todella hieno kota ja useampi majoituspaikka. Hetken mietin, että jäisin paikalle, mutta päätin jatkaa. Olin koko päivän nauttinut suunnattomasti ajamisesta ja en malttanut lopettaa. Nielin kilometrejä ja koska tiet olivat niin vaihtelevia, oli tunne kuin pelaisi uutta tietokonepeliä. Sitä vain ammentaa enemmän ja enemmän. Eikä halua lopettaa.

Meillähän on yhteinen tuttu

Saavuin lopulta Möhkön kylään. Olimme aika tarkkaan 15 vuotta sitten olleet täällä kaverini kanssa kuvaamassa raudanvalmistusdokkaria. Ajoin paikallisen mökkikylän pihaan tarkistaakseni, olisiko siellä vielä joku yhden aikaan yöllä hereillä. Kiitos jalkapallofinaalin, vastaanotossa oli valot ja omistaja tuli pihalle. Nopeasti kauppaneuvottelu, tai oikeastaan esitin vain tarpeeni ja sain avaimen kouraan. Pelin ratkettua tekisimme paperityöt. Kun olin purkanut kamat mökkiin, saapui omistaja paikalle. Kuulumisten vaihto, Pohjois-Karjalaiseen rentoon tyyliin ja kohta huomasimme, että meillähän on yhteisiä tuttuja, mies jonka sukunimi alkaa W:llä. Sanotaan nyt vaikka näin, että tämän jälkeen keskustelut jatkuivat myöhään ja käsittelivät koko maailman asiat.

Ruohonleikkuusta matemaattisiin hypoteeseihin. Hauskaa oli. Nyt odotan kaveriani saapuvaksi. (jonka kanssa kuvattiin täällä 15 vuotta sitten) käymme tapaamassa kuvattuja henkilöitä ja illalla mökkeilemme oikein urakalla. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakin. Matka jatkuu kai huomenna. Ei passaa liikaa suunnitella.