Seitsemäs ajopäivä (vuorokausi)

Heräsimme tiistai-aamuna pitkälle venähtäneen mökkeilyn merkeistä ja kyllä väsytti. Kamat kasaan ja matkaa jatkamaan noin klo 11. Ajelin 20km Möhköstä kohti Ilomantsia tankkaamaan.

Oli yhtä haukottelua koko asvaltilla ajo ja sitä jatkui vielä jonkun aikaa tankkaamisen jälkeen. Arvelin jo, että tästä päivästä ei tulisi yhtään edistyksellinen ja matka ei edistyisi. Siinä asvalttia ajelessa hiipi jo mieleeni, että pitäisikö oikaista Suomen läpi suoraan kotiin. Ajatus kuitenkin hiipui pian, kun pääsin rajanpintaan ja hiekoille. Siitä se päivä lähti liikkeelle, hymy palasi kasvoille ja väsymys oli tiessään. Olin ennen reissua päättänyt, että ympäri ajetaan, vaikka rautaperseajona, jos ei muuta.

Sadetta tiedossa, mutta missä kohti

Koko reissua on kuvastanut hyvin se, että navigaattorin sijaan on tullut enemmän tutkittua sadetutkaa. Aamu alkoi jälleen siten ja tiesin pukea sadeasun heti päälle. Suoraan vastaani tulisi ukkosrintama, nyt vain olisi edettävä mahdollisimman pitkälle hiekkoja ennen kuin sade yllättää. Pilvet alkoivat tummua Kesälahden kohdalla ja kun sade alkoi, suuntasin suosiolla asvaltilla ajamaan sitä kohti. Noin 50km jälkeen takaisin hiekoille, kunnes Imatran ja Lappeenrannan välissä iski uusi myräkkä.

Nyt on liukasta

Siinä sitä sitten oltiin vasta lanatulla hiekkatiellä, jota piiskasi toinen sadeaalto, ensimmäisen jo kasteltua tien läpikotaisin. Oli kyllä reissun hankalin tie ajaa. Lanatulla tiellä ei nähnyt yhtään uria ja irtohiekka oli kuin vesipatsaan päällä. Muutaman kerran eturengas lähti niin reippaasti omille teilleen, että olin varma kaatumisesta. Ainoa vaihtoehto oli vain kääntää hanaa ja toivoa, että veto auttaa. Auttoi onneksi. Mutta hidasta etenemistä se oli kuitenkin. Lopulta tie vaihtui kovapohjaiseksi ja sade lakkasi. Vauhti kasvoi ja adrenaliini laantui.

Kyllä se kartalla näkyi, mutta...

Onneksi olin tajunnut hyödyntää navigaattorissa maastokarttoja, koska niistä näki nopeampia ja vaihtoehtoisia teitä ja reittiä pystyi muuttamaan ilman, että joutui palaamaan liian kauas takaisin.

Ensimmäinen reittimuutos tuli Lappeenrannan jälkeen, jossa reitillä oli maininta, että tie poikki (asvalttisiirtymä). Ajoin kuitenkin katsomaan, jos sieltä pääsisi kuitenkin läpi. Ei päässyt, silta poissa, eli korjauksessa ja kyltin reittiehdotus näytti valtavaa lenkkiä takaisin Lappeenrantaan.

Karttoja hetken tutkittuani löytyi pieniä hiekkateitä, joilla oikaisin sillan jälkeiselle reitille. Paikalliset hyödynsivät samaa mökkitietä, koska liikennettä oli paljon vaikka tie oli pieni. Saavuin Parikkalaan, ihailin valtavia määriä rahtijunia ja jatkoin matkaa.

Noin 20km jälkeen pysäytin pyörän tien sivuun ja sammutin sen. Vastaan tuli tyttö valkealla ratsulla ja kun hän saapui kohdalle, juttelimme hetken hevosen ja moottoripyörän kohtaamisesta, miten hevoset reagoivat jne.

Sitten päädyin taas umpikujaan. Kuljin ennakkoon suunnittelemaani reittiä ja reitti johti talon pihaan, josta kartan mukaan tie jatkuu. Ei jatkunut, tai olisi kai siinä heinikossa voinut olla tiepohja, mutta takaisin oli lähdettävä. Samalla tiellä oli aiemmin tullut vastaan koiran ulkoiluttaja ja kun palasin samaa tietä, pysähdyin kysymään reitistä. Sain ohjeet nopeimmalle reitille kiertää tie, joka siis oli olemassa, mutta ei ollut kuitenkaan. Mukava juttutuokio keskeyttämään jatkuva ajaminen.

Parikkalan ja Vaalimaan välinen hiekkatie oli tilanteeseen liittyen erittäin nautinnollinen. Matkaa edistävä ja sopivan mutkainen. Ehkä suurin ero tämän osan teissä aiempiin itärajan teihin on se, että täällä vesistöt rikkovat enemmän kulkemista, tiet ovat mäkisempiä ja erittäin mutkaisia.

Tutkiskellessani karttaa, huomasin, että Virolahti lähestyi, karttaan piirtyi jo Suomenlahti ja olisi mietittävä miten aion edetä. Kello oli vaille 7 illalla ja sadetutkassa ei enää näkynyt tulevia sateita. Ajonautinto oli päällä ja aamun karmea olo oli sateen myötä kadonnut kokonaan.

Aamupuurolle klo 7

Suomenlahti kartassa tarkoitti myös samalla sitä, että liikennemäärät kasvaisivat ja ihmisiä olisi joka nurkalla. Ajatus liikenne ja ihmispaljoudesta ei houkutellut, kun olin matkustanut monta päivää "korvessa". Viimeisiä hiekkoja ajellessani sain ajatuksen, että entäs jos jätän Etelä- ja Länsi-Suomen hiekat ajamatta, ehkä seuraavana vuonna sama reitti uudelleen, mutta nyt etelän suuntaan aloittaen.

Haminaan saapuessani klo 21.30 laitoin MC-Pölyttäjien Whatsapp-ryhmään kuvan Haminan reserviupseerikoulusta. Tiesin tämän merkitsevän pojille paljon, koska he olivat nuoruudessaan maatuneet ko. paikassa. Vastauksena Antilta (Venäjän reissun ajokaveri) tuli kysymys seuraavasta yöpaikasta. Vastasin, että keitä aamupuuro, niin tulen syömään. Siis Vaasaan. Ja näin syntyi päätös siitä, että loppu ajetaan rautaperseajona asvaltteja pitkin ja kiertely pikkuteitä pitkin jää tällä kertaa. Olinhan saanut ajettua eniten itselleni merkkaavat paikat, eli pohjoisen ja itärajan itseäni tyydyttävällä tavalla. Muulla ei ole merkitystä.

Vähän liikennettä ja jälleen ajoa kesäyössä. Ensi vuoden ajoteema on kyllä kesäyön ajot.
Takana oli yli 500km, klo 11-22 ja edessä olisi yli 600km asvalttia. Tiet olivat yllättävän hiljaiset liikenteen suhteen. Piristystä ajoon toi se, että hiekkojen noin 50km/h vauhti oli nyt jatkuvaa 120km/h. Olin kuin juuri herännyt. Laitoin kypäräpuhelimesta kuulumaan iskelmää Spotifystä. Kyllä, luit oikein, iskelmämusiikkia. Matka eteni siten, että ajoin niin kauan kuin jaksoin, sitten parkkiin tai kahville ja taas mentiin. Liikenne väheni kehäkolmosen jälkeen Turun tiellä entisestään, kunnes 8-tie, jonka tiesin aiemmasta kokemuksesta erittäin tylsäksi, oli niin hiljainen liikenteeltä, että teki melkein mieli pysähtyä, jos näki rekan parkissa. Silloin tällöin vastaan tuli auto tai rekka, mutta nautin auringonvalon lisääntymisestä aamuyöllä ja kuivasta suorasta tiestä.

Ajatukset lepäsivät ja kyllä se väsymyskin hiipi mieheen pikkuhiljaa. Käytin kaikki mahdolliset tekniikat, jotka reissatessa on oppinut väsymyksen voittamiseksi ajaessa. Esimerkiksi pieni pysähdys, kävelyä ja energiajuomaa tai keskiviivan pujottelua, takki auki ja tuuletusta tai tapeilla seisomista jne. Pitkä tarina lyhyesti, aamulla rytmitin saapumisen Antin luo siten, että klo 6 olisin perillä ja soittaisin herätyksen pahoitellakseni, että olen tunnin etuajassa. Väsymyksen huomasi siitä, että etsin kämppää kadun väärästä päästä, ja ihmettelin, että missä se Antti asuu.

Talo talolta kiersin katua, jonka tiesin kyllä oikeaksi kaduksi, ja lopulta löysin oikean osoitteen...kadun toisesta päästä. Ihan kuudeksi en siksi ehtinyt, mutta jälleennäkeminen oli mukavaa.

Kohta istuimme aamupuurolla, Antti muistutti, että Ahvenanmaa kuuluu myös Suomeen, joten ensi vuodelle tai seuraavalle olisi ajettavaa vielä. Itse en tätä ollut ajatellut. Olo oli kuin pikku humalassa, tiesin tämän jo aiemmalta rautaperseajoltani. Asiat eivät tulleet mieleen tai tarinointi ei luistanut kuten normaalisti, mutta onnellisuus siitä, että kohta olisin kotona helpotti oloa.

Viimeinen siirtymä

Antti lähti töihin, itse nukahdin sohvalle muutamaksi tunniksi. Antin palauttua juttelimme ummet ja lammet, kuten normaalistikin ja sitten lähdin iltaa vasten kotia kohti. Kotiin päästyäni ajokamat jäivät tyypilliseen tapaan pihalle, tavarat purkamatta pyörään. Pikaiset kuulumiset perheen kanssa, perinteistä kotiintulopizzaa syödessäni, saunaan, muutama olut ja nukahdin nojatuoliin istualtaan.

15 tunnin yöunet ja herätessäni olo oli, että eikun pakkaamaan ja jatkamaan. Olisihan sitä tietenkin toisenkin viikon vielä ajanut etelän ja lännen hiekkoja, mutta lyhyt loma ja lasten kanssa lomailu vei voiton.

Yhteenveto reissusta tulee parin päivän päästä, nyt kuitenkin osaan sanoa sen, että nautin kaikesta satoi tai paistoi, yksin tai kavereiden kanssa.

Paljon tuli ajettua, paljon olisi vielä kierrettävää Suomessa. Käsivarsi ja etelän ja lännen rajanpinnassa kulkevat tiet tärkeimpinä seuraavaa kertaa varten. Jo nyt olen saanut reittivinkkejä, joten oppimista tulee koko ajan. Pisteet reitillä on yöpymispaikkoja