Kurganista Omskiin, osa 2

17.6.2014. Edellisen illan Gostinitsaan kirjautuminen ei mennyt sitten yhtä helposti, kuin aiemmissa paikoissa. Olimme Helgin suosituksesta suosineet niitä majapaikkoja, missä on paljon rekkoja. Helgi selitti, että rekkapiirit ovat kuin moottoripyöräijäpiirit, eli kaikki ovat samassa veneessä. Tästä johtuen myös huonot majapaikat ja yöpaikat kierretään kaukaa ja niistä puhutaan piireissä, joten rekkamiesten suosimat paikat ovat hyväksi todettuja.

Menin varaamaan huonetta. varaus on tähän mennessä tapahtunut aina huonetiloissa, eikä kahvilassa, joka sijaitsee majoitustilan yhteydessä. Ovi oli lukossa, soitin ovikelloa ja en kuullut avaussummerin ääntä. Odotin. Kohta paikalla saapuu nainen, jolla on valmiiksi kova ääni ja nopea puhe. Otappa siitä sitten selvää. Sormi pystyyn, odnazhdy noch'yu (yksi yö), Kaksi sormea, dva cheloveka(kaksi ihmistä), skolko stoit?(Paljonko maksaa). Vastauksena valtava puheripuli. Hymyilin ja kysyin hintaa uudestaan. Jälkiripuli, mutta kovemmalla äänellä, joka oli jo eka vastauksessa reipas. Hymy, olankohautus. Nainen hiljeni ja katsoi silmiin ja mietti. passport. Ymmärsin ja osoitin ulos ja tulevani takaisin. Lisäksi käytin jotakin englannin sanoja, vaikka arvasin niiden menevän korkealta ja kovaa ohi.

Palasin passin kanssa. Ovi lukossa. Sormi summerille. Odotus. Olisi pitänyt tajuta, että suriseva ääni ovessa oli avausääni. En tajunnut. Nainen vauhdilla paikalle. Hirvittävästi puhetta ja ei jäänyt epäselväksi, ettei hänen tehtävä ole tulla avaamaan ovea, vaan hän istuu lasikopissa ja painaa ovenavaajaa, samalla kun nappaa vielä yhden keksin, koska kalorit eivät vielä ole täynnä. Puristava ote oven kahvasta, tiukka katse, kova ääni ja oven avaamisen osoittaminen kertoi minulle kaiken tuon.

Passi kourassa lasikopille. Papereiden täyttöä ja kysymyksiä. Aiemmissa majapaikoissa oli kysytty vain nimi venäläisin kirjaimin. Kirjoitin sen valmiiksi sanakirjan takasivulle, mutta nyt oli sellaiset lanketit kyseessä, että passista ja maahantulokortista ei saanut vastauksia lomakkeelle. Joku viisumiin liittyvä kysymys tuli sanallisesti monta kertaa, sitten rouva haki sitä sanakirjastani ja sitten hän vielä kirjoitti kysymyksen paperille. Ymmärsin kysymyksen alun, kuka jotakin jotakin ja sana passport. Aikani kohauttelin olkapäitä ja nostelin käsiäni, tulipahan iltatreenit. Nainen kopautti lopulta summan laskimeen ja näytti sitä, 1600 ruplaa. Kun raha alkaa kelpaamaan, tietää, että nyt päästään paperiasioista asiaan. No minä lykkäsin 5000 kouraan. Ja sen ymmärsin, että satanen pitäisi olla, kun ei pysty antamaan takaisin kuin viisisatasen. Vaikka olen mielestäni kova poika tinkimään, tässä tilanteessa en siihen alkanut. Osoitin taas ulos ja takaisin. Antti odotteli pihalla, oli jo mennyt tovi säätäessä. Hän nappasi jo laukkuja pyörästä kouraansa, minä sanoin "perkele mitä säätämistä, en sitten voinut kantaa tankkilaukkuani kerralla ylös ja nainen ylhäälläkin jo keljuili asiasta, näin sen poskipielen vivahteista ja puhetyylistä sekä silmien pyörittelystä. Takaisin ylös, summeri ja heti kova veto ovesta, kun ihme särinä siitä alkoi kuulumaan. Satanen kouraan, vaihtorahat ja huoneen avain. Kohtelias hymy ja kiitos sanat. Antin luokse päästyäni totesin olevani yhden oluen ansainnut, sen verran touhukas oli majoittuminen.

270km ajoa ja kontaktin kontaktin kontaktin(siis monen kontaktin) kautta majapaikkaa.
Ajopäivästä ei paljon kerrottavaa. Hirvittävä sivutuuli, pyörä kalleen tuulta vasten ja myötäisessä taas kevyellä kaasulla. Tiet "normal", kuten jokainen täällä vastaa, jos niiden kunnosta kysyy.
Puolessa välissä viesti Omskiin Mishalle, jonka numero saatiin Novosobirskista Miscganilta, jonka meille esitteli Helgi Moskovasta ja soppaa täydensi vielä Maxim Moskovasta. Misha laittoi ajo-ohjeet Omskin kaupungin laidalle, mutta en kysynyt minkä tien varteen, vaikka Antti ehtikin tätä ehdottaa. Olis pitäny. Päädyttiin toiselle Gaspromin huoltoasemalle, viesti Mishalle osoitteineen ja kohta soi puhelin. Hänen siskonsa soitti, että 10-15 minuutin päästä joku tulee hakemaan. Odotettiin yli tunti ja lopulta paikalle tuli tuliterä Range Rover, joka käski seurata 40km. Hakija ei ollut Misha, itse asiassa emme ole edes tavanneet häntä, vaikka olemme jo menossa nukkumaan. Hakija kiidätti meidät kaupungin laidalle, suomalaisellakin mittapuulla ökytalolle, jossa meitä oli vastassa isovanhemmat. Tavarat pois pyöristä, majoittumisen alku hoidettiin soittamalla Mishan siskolle, joka hoiti tulkkauksen. Ohjeet kuuluivat, tavarat pois, suihkuun ja sitten syömään. Keskustelimme isovanhempien kanssa sanakirjan avulla ja katselimme valokuvia matkasta ja perheistä. Tosi kiva ilta. Emme aamulla tienneet mihin päädymme ja emme tiedä huomisestakaan (keskiviikosta) kuin sen, että Novosibirskiin täytyy päästä (650km). Siellä meitä odotetaan, mutta täällä on parasta elää hetkessä. Nyt nukkumaan, katselen vähän aikaa vielä huoneessani altaassa olevia kilpikonnia ja....zzz