kesä 2014

Kesän 2014 moottoripyöräreissu on päättynyt. Ajoimme Suomesta Vladivostokiin ja palasimme junalla Moskovaan. Vietimme Venäjällä 42 kokemusrikasta päivää. Kotiuduimme reissusta 18. heinäkuuta.

Kirjoitin kännykällä reissun ajan muistiinpanoja päivän kokemuksista ja julkaisin ne tässä blogissa.

Turvallisia reissuja motoristeille ja omatoimimatkailijoille! Toivottavasti tarinani innostavat teitä jatkamaan suunnittelua ja reissun toteuttamista. Jos olet suuntaamassa Venäjälle ja haluat lisätietoja tai kontaktitietoja, voit olla yhteydessä minuun.

Parhain terveisin
Tero Mononen
tero(a)teromononen.net
041 4580 930

Vladivostok ja junamatka

16.7.2014. Olemme tällä hetkellä Moskovassa ja hakeneet pyörämme myös junakuljetuksesta. Kaikki ok. Valmistelemme kotiin ajamista ja päivitykset Vladivostokista ja junamatkasta tulevat myöhemmin. Huomenna Pietari ja sitten kotiin. Valokuvia (ylävalikko) ja videoita lisätty.
 Youtube-kanavalleni

Posted via Blogaway Pro

Khabarovskista Vladivostokiin

3.7.2014. Herätys hotellissa. Aamupalaa emme tälle aamulle tilanneet, vaan ostimme kaupasta ja näin varmistimme, että lähtö ei myöhästyisi. Edessa oli matkan viimeinen pitkä ajoetappi. Noin 750kilometriä. Jo toinen yö, että nukuin vain muutaman tunnin. Anttikin valitteli väsymystä. Pääsimme liikkeelle hyvissä ajoin aamulla ja vältimme kaupungin pahimmat ruuhkat. Väsymyksen takia ajoimme 100km etappeja ja pysähtelimme bussipysäkille istumaan ja sulkemaan silmiä hetkeksi. Tiet eivät olleet enää nopeita, vaan tietyötä oli jatkuvasti. Joka paikka pölisi, tiessä oli isoja monttuja ja niitä piti pölyssä yrittää nähdä ja väistellä. Myös liikenne oli lisääntynyt. Tankatessamme joimme kahvia extramäärät ja jatkoimme matkaa.

Kaatuminen
Olimme ajaneet noin 270km, kun autojono mateli edessämme tietyömaalla. Ajoura oli leveä siten, että kaistojen välisellä alueella olisi sopinut ajamaan 2 autoa lisäksi rinnakkain. Tuskastuin ajamaan edellä ajavan auton perässä ja koska keskikaistalla ei ollut ketään, päätin käyttää sitä ohittaakseni auton. Vauhtia pystyi pitämään ehkä noin 30km/h. Matelin siis auton rinnalle ja Antti tuli turvallisen matkan päässä perässä. Olin tehnyt vastaavia ohituksia tällaisella reissulla useita ja se oli ihan normaalia. Tässä tapauksessa kuitenkin eteeni keskellä ajouraa tuli n. 15cm halkaisijaltaan olevia kiviä ja päätin peruuttaa ohituksen, hiljensin ja ohitettava auto ajoi hitaasti ohitseni. Takaisin omalle kaistalle oli hankalaa, koska renkaiden alla pyöri isoja kiviä. Laskin oikean jalkani tueksi ja kaasutin hieman, että pääsisin ajokaistalle takaisin siihen muodostuneen pienen kynnyksen yli.  eturengas ilmeisesti meni kivenmurikan päälle, joka pyörähti siten, että tanko meni poikittain ja pyöri kaatui heti oikealle kyljelleen. Maassa oleva jalkani ei auttanut tässä tilanteessa, koska vauhtia oli hieman ja maahan tukiessani se luiskahti takalaukun alle ja pamahti äänekkäästi kääntyessään osoittamaan laukun alla taaksepäin. Tämän seurauksena lensin pyörästä samalle sivulle siten, että makasin mahallani maassa jalan ollessa jumissa laukun alla. Huusin jalan vääntyessä melko railakkaasti, koska en ole vastaavaa aiemmin kokenut. Näin Antin kiirehtivän paikalla. Hänelläkin oli ohjelmaa päästä takaisin omalle kaistalle. Hakkasin nyrkillä maata koska pelkäsin reissun jäävän tähän ja jalan olevan täysin hajalla.

Jalanhuoltoparkki
Saksalainen Peter viikkoa aiemmin kertonut Baikalilla omasta onnettomuudestaan, vieläpä samantyyppisestä ja se oli päätynyt jalka paketissa lentäen Saksaan ja pyörän ajoi takaisin joku ystävä. Käännyin ja vedin jalan väkisin pyörän alta pois ja nostin ylös. Kolmen koon sääntö tuli heti mieleen, eli kylmä, koho ja kompressio. Kohoasennosta oli hyvä aloittaa. Antti tuli nostamaan pyörää tehtyään tilannearvion ja tsekattuaan kuntoni. Minulla oli sen verran adrenaliinia veressä, että nousin jopa auttamaan pyörän nostamisessa vaikka jalkaan sattui. Yksi yllättävä asia oli se, että yksikään autoilija ei pysähtynyt. Motoristi olisi varmasti pysähtynyt. Päätimme ajaa pois keskeltä työmaata ja ympäri ajavia autoja. Antti auttoi pyörän tasaiselle ja tuki sitä, että pääsin kyytiin ja lähdin ajamaan jalkaa pyörän vieressä roikuttaen. Onneksi se oli oikea jalka, koska menetin siinä vain takajarrun käytön. Toisella jalalla olisi ajaminen ollut hankalaa, koska vaihteiden vaihtaminen olisi vaikeutunut. Ajoimme ehkä pari kilometriä ja minua alkoi heikottamaan ja sumentamaan silmissä. Ajoin parkkiin ja heittäydyin maahan makaamaan. Tämä parkki toimi sitten jalanhuoltopaikkana. Avasimme kengän ja katsoimme jalan päällisin puolin. Ei verta, ei luuta näkyvillä. Ensiapulaukku esille ja siteellä tukemaan jalkaa.

Kärsimysten tie
Olimme parkissa melkein tunnin. Minun oli pakko huilata, koska pelkäsin pyörtyväni ajon aikana. Sovittiin, että yritetään ajaa tuntemusten mukaan vajaa 500km vielä Vladivostokiin. Jalka oli hyvin paketissa ajokengässä ja se ei turhia liikkunut. Matkanteko oli todellista tuskaa. Jouduin kenottamaan penkin toisella laidalla, koska kaikki paino, joka jalkaan tuli teiden tärinästä aiheutti kipua. Etenimme 50km etapeissa ja välillä pysähdyttiin. Pyörän päältä pääsi pois, kun jätti vaihteen sammuttaessa päälle ja varasi pyörän painon vasemmalle jalalle. Sitten kun oli lähdön aikana. Hivuttauduin pyörän päälle Antin tukiessa sitä, ettei oikealla jalalla tarvinnut tukea pyörän painoa ja pyörä käyntiin ja liikkeelle. Niin sitä edettiin pikkuhiljaa. Vähitellen alkoivat lihakset kramppaamaan hartiossa ja selässä, kun ajoasento oli mitä oli. Viimeisen sadan kilometrin aikana alkoi uskokin loppua perille pääsystä. Antti tsemppasi ja jatkoimme. Kunnon kaveri. Viimeisellä huilitauolla sovittiin kontaktimme Natashan kanssa tapaamispaikka ja ohjeet miten ajellaan, jotta se ei aiheuta ongelmia minulle. Lopulta pääsimme perille kaupunkiin. Raskas urakka takana. Saavuimme kohtaamispaikkaan ja ajoimme Natashan kotiin. Perillä oli kamojen purku ja pyörien ajaminen parin kilometrin päähän vartioituun parkkiin. Minä olin jo niin lopussa, että työ kaatui Antille.

Lääkäriin ja röntgeniin
Sisälle päästyämme tutkimme jalkaa ja se oli turvonnut. Natasha arveli, että lääkäriin mennään. Eikun järjestämään. Hän hankki kyydin 24 tuntia auki olevaan lääkäriin ja minä soittelin vakuutusyhtiöön ohjeita maksusts yms. Matkavakuutus ei alkanut korvaamaan kuluja, koska ajoneuvolla liikuttu ja käskivät soittaa liikennevakuutuspuolelle. Arvasin, että tämä on aina tänmöistä säätämistä. Soitin liikennevakuutuspuolelle ja sieltä yhdistettiin taas johonkin, kunnes puhelu katkesi. Kirosin ja ajattelin, että maksan itse ja jos summa on huikea niin tappelen rahoista myöhemmin. Menimme taksilla lääkäriin. 15 minuuttia ja lääkäri oli tutkinut ja kuvat oli otettu ja lääkäri oli todennut, että luita ei ole poikki. Käski olla kävelemättä ja pitää sidettä. Se jäi epäselväksi, että mitä oli mennyt, mutta veikkaisin että revähti. Vitsailimme, että määräsikö vodkaa lääkkeeksi. Maksuhommakin oli helppo. Natasha antoi lääkärille kouraan 1000 ruplaa ja röntgenin miehelle 500 ruplaa. Suljettujen ovien takana tietysti. Hintaa tuli siis euroissa alle 30 euroa. Koska luut olivat ehjänä ja hinta vähäinen, jäi vakuutusyhtiön puhelut soittamatta. Natashan kotiin päästyäni ja ikkunasta Japanin merta katsellessani auringon laskiessa totesin, että Vladivostokissa ollaan!!!! olin onnellinen mies. Kiitos Antille sinnikkyydestä kanssani, kun sait roudattua minut lääkärille asti. Tästä alkaisi viikon loma ja kaupunkiin tutustuminen!

Kaupunkipäivä Khabarovskissa

2.7.2014. Kahabarovskissa hotellissa. Aamupala tilattiin huoneeseen kello yhdeksäksi koska hotellin ravintola oli rempassa. Osasimme jo aavistaa, että venäläisittäin sovittu aikataulu ei välttämättä pidä. Ei pitänyt. Kello oli hieman yli kymmenen kun oveen koputettiin. Syötiin ja suunnattiin kaupunkierrokselle. Edellisen illan järjettömässä nettihuumassa saimme sen verran luettua myös asiaa, että meillä oli jokin käsitys mihin mennään tutustustumaan. Kaupungin puistoalue ja Amur-joki olivat ensimmäisiä käyntikohteita. Sieltä suunnattiin sitten museokompleksiin, jossa tutustuttiin täytettyihin alueen eläimiin. Hyvin pitkälti samat kuin Suomessa. Joukossa oli muutama sellainen otus, että arvelimme täyttäjän vitsailleen. Jäniksen päätä muistuttava pää, ketun vartalo jne. Kävimme myös kulttuurimuseossa ja parituntisen museokierroksen kermana oli sotamuseo, jossa oli myös neuvostoliiton aikainen propaganda ja kulttuurinäyttely. Tämän jälkeen suuntasimme kaupungin keskustaan ja kävimme lataamassa rahaa lisää venäläisiin puhelinliittymiimme. Sieltä sitten pizzalle ja oluelle. Iltapäivän ja illan ohjelmassa oli Antilla Vladivostokin kontaktin kanssa neuvottelut junamatkamme järjestelyistä. En ollut laittanut asian suhteen tikkua ristiin ja kun vastaukset olivat venäläistä tasoa Njet problem, aloin jo tuskastua. Pitikö ajamalla palata kotiin? Antti oli luottavaisempi ja totesi, että onhan tämän reissun aikana kaikki järjestyneet, eri tavalla kuin Suomessa, mutta kuitenkin. No kaverin rauhoittelu auttoi ja jatkoin rentoumista ja chattailyä Suomeen. Siinä se yö sitten menikin. Taas kolmen tunnin unet. Teltassa nukun 9 tuntia ja hotelleissa vähän. Kummallista. Väsymys kostautuikin sitten seuraavana päivänä oikein rankalla kädellä. Edessämme oli hieman yli 700km siirtymä Vladivostokiin. Sinne päätin 1,5 vuotta sitten ajaa moottoripyörällä ja nyt sen toteutuminen oli jo tosi lähellä.

Posted via Blogaway Pro

Ulan-Udesta Khabarovskiin osa 4

1.7.2014. Herätys, aamupala ja matkaan. Nukuttiin 9. Tuntia. Edessä oli puhtaasti siirtymäpäivä. 720 kilometriä ajettavana. Tiet samanlaiset, nopeaa ja hidasta. Ei erityisen suuria tietyömaita. Olimme matkan aikana ihmetelleet siellä täällä noin 5 hengen porukoita, jotka leikkasivat siimaleikkurilla viiden metrin levyisesti pientareelta heinää. On siinä pojilla hommaa, kun itse on katsellut piennarta keskimäärin 80km/h vauhdilla yli 20 päivää. Heillä syntyy valmista päivässä joitain kilometrejä. Veikkailimme, että kyseessä on yhdyskuntapalvelu tms. Ei tiedä. Ajosta ei ihmeemmin kerrottavaa. Hotellihuoneen odotus sai vauhdin pysymään reippaana ja pysähdykset minimissä. Suihkua kaipasi jo, koska ajoasu 30 asteen lämmössä on tukala. Onneksi sain ennen reissua veljeltäni ohuemmat ajohousut. Helpotti hieman.  Pieniä tilanteita päivään tosin sopi. Kypäräkamerani kaukosäädin tipahti karhuntarrakiinnityksestä tangostani ohittaessani rekkaa. Antti luuli, että nyt Tenerestä lentää jo osia. Pysäytti minut ja kerroin syyn kohti lentäneistä kappaleista. Toinen hauska oli, kun ajelin visiiri auki, aurinkolasit päässä ja näin kaukaa jo, kun iso perhonen kohtalokkaasti tuli kohti aurinkolasejani. Viime hetkellä se vielä kääntyi ilmeisesti turbulenssin voimasta täysin avonaiseksi ja läsähti toiseen linssiini peittäen siitä näkyvyyden. Kyllä oli käsi äkkiä kypärässä raapimassa raatoa pois. Ennen viimeistä etappia jouduimme odottamaan tankkausta 1,5 tuntia monen autoilijan kanssa, kun harvakseltaan muutenkin alueella olevalla bensa-asemalla oli bensa loppu ja uutta tankattiin. Liike lyödään silloin kiinni ja vartija pojottaa ovella. Aika kului ihmettelijöille kertoessa samaa tarinaa. Suomesta Vladivostokiin, kilometrimäärät, junalla takaisin, valokuvan ottaminen. Joku saattoi osata sanan englantia ja tarina oli yksityiskohtaisempi ja osa halusi vain valokuvan.
Perillä ja hotelliin
Lopulta saavuimme Khabarovskiin. Paikka näytti niin hienolta, että päätimme viettää siellä pari yötä. Muutaman täynnä olevan hotellin jälkeen löysimme sopivan. Hinta n. 90 euroa huoneesta per yö, mutta olimme ansainneet sen. Heti kun tavarat oli purettu alkoi sosiaaliseb median ja internetin hyväksikäyttö. Ensimmäisenä yönä nukuin vain 3 tuntia, kun verkko kiinnosti. Suihku ja ravintolaruoka ryydittivät nautintoa. Aamulla oli tarkoitus lähteä tutustumaan kaupunkiin.

Posted via Blogaway Pro

Ulan-Udesta Khabarovskiin osa 3

30.6.2014. Aamuinen telttaherääminen. Aurinko oli vasta noussut ja koska nukuin ilman makuupussia edellisen illan kuumuuden takia olin aamulla todella kylmä. Sadetakki päälle lämpöä pitämään ja kahvin keittoon. Antti heräili valmiille aamupalalle ja syötyämme pakkasimme ja jatkoimme matkaa. Vladivostokiin oli vielä noin 2000km.
Tiet jatkuivat samanlaisina. Ajettiin sen mitä pyörällä pääsi ja välillä aallokossa hiljempaa. Oli mennyt puolipäivää ja vastaan oli tuona aikana tullut yllättävän monta moottoripyörää. Yksin tai ryhmässä. Olimme kirjaimellisesti keskellä ei mitään, joten tervehdykset olivat myös sen mukaisia. Tankkaustauot rytmittivät ajamista ja huonosti nukkumani yö lisäsi pysähdyksiä, koska väsytti ja oli pidettävä extrataukoja. Sää oli taas kuuma. Taukoja lisäsi myös välillä ajon yksitoikkoisuus, koska liikennettä oli vähän.
Avunantoa
Erään mäen alla edessämme mateli moottoripyörä. Kun pyyhälsimme sen kohdalle, heilutti kuski kättään, jotta pysähtyisimme. Yleensä vastaantulevia motoristeja ei jääty jututtamaan, koska pysäyttämismerkin näyttäminen on vaikeaa ja perään kääntyminen ei auttaisi, mutta samaan suuntaan matkaavia jututettiin aina välillä ja luonnollisesti otettiin valokuvia. Ajoin keulalla ja etsin turvallista pysähtymispaikkaa. Aiemmin tapahtunut renkaan lentäminen rekan kyydistä 300m pysähtymispaikkamme jälkeen tuli nimittäin mieleen. Pysäytystä huitonut motoristi oli jo pysähtynyt keskelle mäkeä. Käännyimme ja ajoimme luokse. Vanhemman mallin BMW gs1200 pyörän kyydistä nousi vanhempi mies ja nainen, ehkä eläkeläisiä. Esittäydyimme ja he olivat Lontoosta ja matkalla maailman ympäri. Aika ihailtavaa. Ongelmia kuitenkin oli. Heidän pyörästään oli tällä asumattomalla pätkällä hajonnut vaihdelaatikko ja pyörässä toimi ainoastaan vaihde 6. Juttelimme kauan ja pohdimme vaihtoehtoja. Päädyimme siihen, että annoimme heille BMW-kerho kontaktiemme eli aiemmin bemareillaan kanssamme ajaneiden ystäviemme yhteystiedot ja pariskunta päätti palata pyörällään aiempaan kylään, josta olivat lähteneet. Siellä oli kuulemma ollut korjaamo ja työkaluja. Olisipahan varalla bemarikuskien avunanto. Otimme vielä valokuvia. Työnsimme pyörän alamäkeen vauhtiin ja kytkintä luistattaen he lähtivät puskemaan kohti kylää. Totesimme Antin kanssa tilanteen ja sovimme ajavamme vielä iltaan asti ja sitten etsivämme telttapaikkaa tai muuta majoitusta. Matka jatkui reippaana. Pidempi pysähtyminen oli virkistänyt.
Rengasrikko
Olimme ajaneet noin 400km, kun Antti hiljenteli vauhtia ja kummasteli pyörän käytöstä. Ajoin perään ihmettelemään ja huomasin, että takarengas oli tyhjentynyt. Äkkiä vierelle ja käsittämättömällä huitomisella osoitin rengasta ja pysähtymismerkkiä. Pyörä sivuun. Asian toteaminen ja lähdin tutkimaan mihin laitetaan remontti pystyyn. 1,5km päästä löytyi bensa-asema ja kun lähdin Anttia vastaan, valutteli hän jo kohti bensa-asemaa. Ajoin hänen taakseen ja hätävilkut päälle. Niitä käytetään muuten tosi paljon täällä huomion herättämiseen ja se on hyvä juttu turvallisuuden kannalta. Ei ole Suomessa paljon tullut vilkuteltua. Pyörät varjonpuoleiseen päätyyn parkkiin ja huoltohommiin. Asemalta syötävää ja juotavaa ja remontissa vaihtui sitten sisä-ja ulkokumi. Itse kiristelin samalla pyörästä ketjut ja pidin huolta videokuvaamisesta ja uteliaiden jututtamisesta sekä kaluston vahtimisesta. Tämä siksi, että Antti sai keskittyä vaihtamiseen ja en hääräisi toisena yhden miehen hommassa. Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa. -kuten sanotaan. Aikaa käytimme hartaudelle. Koko operaatioon alusta loppuun syömisineen meni yli 4 tuntia. Muutenkin hidas päivä, joten ei otettu stressiä. Paikalla kävi myös paikallisia motoristeja kysymässä avuntarvetta, mutta heidän kanssaan päädyimme valokuviin vain. Yöpaikkaa ja muuta tarjottiin, mutta jätimme väliin. Ystävällistä porukkaa kylläkin. Remontista innostuneena eräskin lainasi työkalujamme ja kiristeli ketjujaan pyörästä. Naula tai joku muu terävä oli puhkeamisen syy. Alla ollut rengas otettiin vararenkaaksi ja puhjennut sisuskumi paikattiin varakumiksi. Remontin jälkeen ostimme iltapalaa ja ajoimme vielä 100km. Alue oli laajaa peltoaluetta ja päädyimme telttailemaan alueen ainoaan metsäsaarekkeeseen, pienen hiekkatien varrelle. Remonttipaikassa muuten ei ollut paarmoja ja muita ötököitä, mutta illalla ne taas löysivät meidät. Siksi nopeasti syötyämme telttaan ja nukkumaan. Kilometrejä tapahtumien takia karvan yli 500 ja seuraavana päivänä päätimme ajaa kunnon hotelliin Khabarovskiin.

Posted via Blogaway Pro

Päivitykset jatkuu

6.7.2014. Olemme päässeet perille. 500km ennen Vladivostokia kaaduin ja jalka vääntyi. Koska kaupunkiin tutustuminen vielä aikaa ja energiaa kipeän jalan kanssa, päivitän blogiin viimeiset päivät sitten paluumatkallamme junassa, joka lähtee 8.6.2014. Sitä ennen voit tutustua videoihini ja blogin yläreunasta valokuviin.  youtube -kanavani 

Ulan-Udesta Khabarovskiin osa 2

29.6.2014. Tämä on reissumme 23 alkava päivä. Suunnittelimme Antin kanssa käyttävämme menomatkaan Vladivostokiin 30 päivää ja arvioimme aamulla, että ilman ongelmia olisimme aikataulussa. Matkaa oli jäljellä noin 3100km. Tähän mennessä oli Teneren mittarissa ajettuja kilometrejä n. 9000. Aamupala samassa kahvilassa, kuin eilinen illallinen. Riisipuuroa, jossa ei voita ole säästelty, kananmunia paistettuna ja leipää. Kamat kasaan ja menoksi. Tiet taas erinomaisia, moottoriteitä suorastaan ja harvakseltaan autoja, poliiseista puhumattakaan. Ensimmäiseen tankkaukseen, Chitaan, mentiin siltä istumalta.Itse kaupungin kiersimme ohitustietä, koska halusimme säästää aikaa.  Ajoimme toisen tankillisen eli noin varman päälle vain 200km ennen tankkausta, vaikka olisimme päässeet pidemmällekin tankillisella. Pysähsyimme ja söimme kahvilassa kunnolla ja syötimme valtavan kokoiset paarmat tankatessa ja lähtöä tehdessä. Paikallisilta kyseltiin kilometrejä seuraavalle bensa-asemalla ja niin niitä vain löytyi. Ei nyt ketjuasemia, kuten Abc:t tai vastaavat, mutta vaatimattomampia, joissa mittarit näyttivät sinnepäin lukemia. Ei mitattu desilitroja ja litramitatkin pyöri harvakseltaan. Tankki kuitenkin täyttyi ja pyörät kulkivat. 

Noin 200km Chitasta tie muuttui paikoitellen aaltomaiseksi. Tämä tarkoitti sitä, että hyvät pätkät ajettiin kovaa ja "meren aallokko", eli loivia ja leveitä, mutta korkeita ja kovalla vauhdilla takuuvarmasti iskarit hajottavia aaltoja madeltiin. Tietynlainen rytmi löytyi lopulta aallokolle. Ne sijaitsivat siltojen ja rumpujen kohdilla ja osassa paikoista oli liikennemerkit. Niissä kohdissa joissa ei ollut merkkiä, myös autoilijat olivat helisemässä. Näin madellessani, että vastaan tuleva pikkufiiatti ajaa aivan liian kovaa vastaan. Kohtasimme pompussa, näin peilistä, kuinka fiat laskeutuu ensin eturenkaille ja pohja senkun vilahtaa. Kuski vain jatkaa eteenpäin, tosin seuraavaan varmaan jo jarruttaen.

1000km rikki

Me vain ajoimme ja nautimme tiestä ja maisemista. Aallokko tiessä piti keskittymisen korkeana ja välillä irtosi kirosana, jos pomppu tai monttu tuli yllättäen ja hidastaminen jäi puolitiehen. Kypäräpuhelin soitti minulla Prodigyn levyjä. Antin tanssista pyörän päällä en tunnistanut hänen kappaleitaan, mutta tuskin oli iskelmää. Huomasin noin klo 20 paikallista aikaa, että mittariin on kertynyt 880km. Ajoin Antin viereen ja huidoin, että rikotaan tonni ennen kuin aurinko laskee. Antti antoi merkin, että mene keulille ja Tenere lauloi. 1004km oli saldo, kun sukelsin sivutielle ja sieltä metsään telttapaikkaa etsimään. Löytyi hyvä vanha tienpohja. Tuhannen kilometrin rikkomisen kunniaksi kilisteltiin paukut alkumatkasta hääjuhlista saadusta pullosta. Teltta läjään rutiinilla. Sisälle hikisenä, kun aurinko laski ja oli silti kuuma. Aamulla sitten palelti ja heräsin auringon nousun aikaan keittämään kahvia. Olisi pitänyt kaivaa se makuupussi esille.

Ulan-Udesta Khabarovskiin

28.6.2014. Herätys junaradan vierestä teltasta. Söimme aamupalaksi puurot, jotka pyöräytimme kätevästi kaasukeittimellä moottoripyörän sivulaukun päällä. Ohiajavat junakuskit töräyttivät äänimerkin ja nostivat ikkunasta kättä. Siinä pakatessamme kulki myös "pihamme" vierestä kalamies Baikalin rantaan. Nyökkäsimme tervehdykseksi. Tänään tulisimme siirtymään kauniista maisemista ja ihmisten keskeltä korpimaisemiin.

Tiestä oli monenlaista tarinaa. Toiset sanoivat sen olevan hirveässä kunnossa ja toisista huipputietä. Olemme törmänneet eri asioissa samaan "yhtä monta mielipidettä, kuin on kertojaakin" -ilmiöön. No, kohta tien kunnon näkisimme. Ajoimme 100km Ulan Udeen ja tankkasimme pyörät. Laitoin sivulaukuissani olevaan 3,5litran säiliöön vettä, jos tarvitsisimme yöpyä teltassa niin olisi vesiongelma ratkaistu. Ulan Ude oli laaja vanhojen hirsitalojen keskittymä. Siellä täällä koreili uusia rakennuksia, mutta ainakaan meidän reitillä ei ollut kerrostaloja, niinkuin muissa jopa pienemmissäkin kaupungeissa. Päätimme jättää ruokaostokset myöhäisemmäksi ja aloitimme matkan kohti Khabarovskia. Matkaa n. 2700km. Ensimmäistä kertaa kirjoitin kuitenkin navigaattoriin Vladivostokin määränpääksi.

Vuoria ja loistotietä
Heti Ulan-Uden jälkeen alkoi mahtavat vuoristotiet, jossa mutkiteltiin sinne ja tänne ja välillä pitkiä matkoja ylös ja sitten vauhdilla alas. Tiet olivat loistavat,  väittäisin, että paremmat kuin monessa paikassa Suomessa. Vuorotellen meille ja vastaantuleville oli ohituskaista ja Tenere lauloi kurkku suorana. Lisätehoja jopa kaivattiin, koska silloin olisi päässyt hyödyntämään huippunopeuksia pitkillä suorilla. Autot  ja erityisesti asutus vähenivät. Pyörän laulattaminen johti kuitenkin siihen, että 200km jälkeen piti rauhoittaa vauhtia, koska ei ollut mitään tietoa milloin seuraava tankkauspaikka löytyy. Sen verran on nyt opittu, että niitä on noin 200km välein. Joskus useamminkin, mutta kaikista ei saa 95 oktaanista. Ainoastaan 92:sta. Siihen leikkiin ei lähdetä. Sehän olisi kuin juottaisi vaimolle kuravettä shampanjan sijaan.

Matka jatkui lennokkaasti ja asutus ja liikenne väheni entisestään. Minulla ei ollut paras mahdollinen päivä menossa. Oli ikävä perhettä ja lapsia sekä sukulaisia ja mielessä pyöri monen asiat. Täällä moottoripyöräily ja veikkaan, että osittain myös autoilu vaatii kovaa keskittymistä. Siitä kertoo mm. se, että täällä ei näe kännykkään puhuvia autoilijoita. Ajatuksiin uppoutuminen kostautui siten, että täräytän kahdesti todella isoihin reikiin tiessä ja olin varma, että pyörä hajosi. Molemmilla kerroilla oli pysähdyttävä tarkistamaan pyörä. Kyllä lensi ärräpäitä kypärässä. Veikkaan, että Anttikin kuuli ne, vaikka kypäräpuhelin ei ollut päällä. Matkaa kertyi 708km ja päädyimme yöksi Gostinitsaan, joka sattumoisin oli keskellä ei mitään. Ei muuten ollenkaan huono homma ajaa keskellä korpea huipputietä yksinään tai oikeastaan kahdestaan. Voisi sanoa, että täällä AJAA kirjaimellisesti kohti Vladivostokia.

Gostinitsasta kolmelle hengelle tarkoitettu huone. Pyörät saimme 100 ruplalla lukittuun autotalliin, huonehinta 1350 ruplaa. Suihku ja vessa oli paikallisen raksamiehen virityksiä. Kun viereisessä huoneessa vedettiin vessa, ja sen todellakin kuuli, loppui suihkusta vedentulo. Seisoin sitten joka paikka saippuassa suihkussa ja tuijotin katossa olevaa suihkusuutinta. Ei mitään. Odotus, nolo olo, ratkaisuajattelua, suihkun suutin ruosteen värinen, saippua valuu silmiin, vessan ääni lakkaa...tippa, toinen...on se uskomaton määrä miten paljon tipalla vettä saa pestyä saippuaa vartalolta. Lopulta pieni virtaus, joka haisi ruosteelle. Tyytyväisenä kuivasin itseni. Parempi näin kuin hikisissä kamppeissa. Sitten suuntasimme syömään. Yritimme näytellä, että tässä on kaksi nälkäistä miestä, mutta kahvilan myyjä ei ymmärtänyt. Sitten osoitimme sormella lapsen lautasta tiskin läheisellä pöydällä. Lapsi söi lihapullia ja ranskalaisia. Ranskalaiset ymmärsimme myyjän puheista. Sitten tuli liuta kysymyksiä, joihin emme osanneet vastata. Kohta myyjä paineli keittiöön ja tuli takaisin ison astian kanssa. Astiassa oli iso kimpale lihaa. Daa daa nyökkäilimme Antin kanssa ja suuntasimme pöytään. Ruoka oli niin hyvää, että tallustelin syötyäni samaiselle tiskille tyhjän lautasen kanssa ja pyöritin sormea lautasen päällä ja mumisin jotakin. Ostin toisen purkin mehua ja kohta oli samanlaiset annokset edessämme. Maha täynnä suuntasimme kopioimaan päivän videokuvauksia talteen. Sitten Antti sanoi menevänsä nukkumaan ja 30 sekuntia myöhemmin kuului kuorsaus. Tuollaiset unenlahjat olisi kiva juttu. Ennen nukahtamista ajattelin kovasti perhettäni ja laitoin viestiä menemään. Sitten mieleen tulivat seuraavan päivän odotukset. Niihin ja kotoa tulleisiin vastausviesteihin oli hyvä nukahtaa.

Baikalilta Ulan Udeen

27.6.2014. Tilasimme edellisenä iltana mökkejä vuokraavalta naiselta samanlaisen aamupalan, kuin edellisenä aamuna eli paistettuja kananmunia, blinejä ja kahvia. Tilatessa, ilmeisen nälissäni jo illalla viittoilin naiselle, että kananmunia 4 ja blinejä iso kasa. Aamulla sitten suuntasimme pöydän ääreen. Ei mennyt kaikki edes alas, vaan lettuja roudattiin vielä päivän evääksi muovipussissa. On ne nauraneet keittiössä ilmeitämme, kun aamupalaa kannettiin pöytään.

Kohti Irkutskia

Hyvästelimme Peterin ja toivotimme turvallista matkaa. Peterillä ei ollut reissullaan aikataulua, joten hän päätti jäädä sunnuntaihin (oli perjantai, kai :) saarelle vielä tutustumaan, koska majoituspaikka oli hyvä ja turvallinen. Annoin hänelle toiset aurinkolasini ja pyörään ilmanpainemittarin, koska sattumoisin minulla oli niitä kaksi. Lisäksi annoin paikkausvälineet makuualustaan, joka vuoti edelleen vaikka olimme edellisenä iltana sitä jo yhdessä paikanneet. Matka kohti Irkutskia alkoi ja koska tiesimme tulomatkalta reitin ja sen hiekkatiet sekä maisemat, nautiskelimme ajosta ja kuvasimme matkan varrella ajoa ja maisemia. Lauttaa odotellessa jututimme Kaliforniasta lähtöisin olevia matkailijoita, jotka olivat matkalla Mongoliaan ja Kiinaan. Pyörien ihailijoita pörräsi vähän väliä kyselemässä pyörän hintaa tai Teneren merkkiä. Tiesin jo vastata, kun sanat alkoivat "Kak...." Yamaha. Lautan jälkeen tulivat hienot aromaisemat. Ensimmäiseen sataan kilometriin kulutimme aikaa lauttoineen 2,5 tuntia.

Irkutskin ruuhkat
Kylläpä voi olla solmukohta liikenteelle tämä paikka. Mennen tullen olemme olleet ruuhkan seassa paistumassa mustissa ajoasuissa 30 asteen lämmössä. Voin sanoa, että otti päähän ja oli tukalaa. Vaikka ruuhkassa oltiin vain tunti, olin kohtuullisen tympääntynyt. Asia unohtui kuitenkin kaupungilta päästyämme. Tiet veivät vuoristoon ja saimme ajaa kunnon syherötietä pitkiä aikoja. Minulle tuottaa edelleen vaikeuksia ajaa tiukkoja kurveja ylä- ja alamäkiin, kun Baikalille mennessä yhdessä tiukassa kurvissa lähti molemmat renkaat vesisateen ja tiellä olevan hiekan takia alta ja jalalla pelastin tilannetta sen verran etten kaatunut. Siinä olisi ollut matkaa nostaa Tenereä rotkosta. Ajoimme lopulta mahtavia ja monipuolisia teitä, niin maisemaltaan kauniita, kuin tylsiäkin pätkiä sekä hyvää asvalttia ja hirvittäviä tietyökinttupolkuja. Mutta kuten olen sanonut, nämä tiet ovat reissun kokemus ja syy jatkaa aamulla matkaa.

Iltapalaa ja maailmanympärimatkaajia
Pysähdyimme kauppaan eräässä pikkukylässä ja katselimme miten lehmät tien varressa tuijottivat meitä. Vähän kauempana pellolla juoksenteli hevoslauma. Menin kauppaan ostamaan iltapalaa ja Antti jäi vahtimaan pyöriä. Kauppareissu oli helppo. Vanhan ajan kokopitkä tiski ja rouva takana, jälleen kerran mitä ihmeellisemmässä värikkäässä työasussaan. Ilmeisesti ne on tehty neuvostoliiton aikaan ja kestämään. No kuitenkin, osoitin puuroa, leipää osasinkin pyytää sanomalla. Lisäksi ostin jo tavaksi muodostuneet "lisää vain vesi" -nuudelihässäkkä, jossa sattumat etsivät toisiaan. Yllärinä otin vielä mukaan kaviaaria, ei tietenkään aitoa, mutta majoneesisotkussa olevaa sekä Baikal-oluet, ihan vain sijaintimme takia . Kaviaarin herkullisuuden opimne Vienan Karjalan roadtripillä vuosi sitten kaveriltamme Patrykilta. Kun saavuin pihalle, oli Antti jututtamassa tsekkiläistä kaveria, joka oli maasturillaan kaverinsa kanssa jo neljättä vuotta matkustamassa maapallon ympäri. Maanosat olivat aika hienosti jo kierretty. Tarinan kertoi auton kylkeen maailmankarttaan tussilla piirretyt sijainnit. Muutama kuva ja hyvien matkojen toivotus. Aika paljon olemme tavanneet muuten maailman ympäri matkaajia, milloin milläkin kulkupelillä.

Ajoimme vielä tovin, ehkä 150km ja pysäytin Antin tien varteen neuvonpitoon yöpaikasta ja sen sijainnista. Kun olimme päässeet jonkinlaiseen ajatukseen ja teimme lähtöä, ohitsemme pyyhälsi rekka, joka kuljetti traktoria ja niiden renkaita. Yhtä äkkiä Antti karjaisee, että KATSO, rengas lenti kyydistä. 300 metriä siitä missä olimme pomppi traktorin takarengas korkean ilmalennon päätteeksi pientareelle. Pikkaisen pisti miettimään tienviereen pysähtymistä. Pysähdyimme onneksi ennen siltaa, sillä silloilla tai heti niiden jälkeen on yleensä tosi isoja pomppuja ja tässäkin tapauksessa rengas lähti lentoon rekan pompatessa.

Ajelimme vielä aikamme, rengashommaa mielessämme ihmetellen ja mielessäni pyöritin liikenneturvallisuuteen ja turvattomuuteen liittyviä juttuja. Kyllä venäläinen liikenne perustuu melkoiseen luottamukseen ja Antin sanoin, olen itse omaksunut joitakin tapoja ehkä liiankin hyvin. Kuten varmaan molemmat meistä. Telttapaikka löytyi kohtuullisen helposti. Kriteerinä oli Baikalin näkyminen ja koska rantaa pitkin menee junarata, jota pitkin palaamme Vladivostokista Moskovaan, oli junan rentouttavaan jyskytykseen 5min välein totuttava. Tulisimmehan sitä kuuntelemaan 7 päivää paluumatkalla. Vitsailimmekin olevamme
harjoitusleirillä. Teltat pystyyn. Vesi kiehumaan ja ruoka kohti ääntä. Maisemien ihailua ja päivän tapahtumien kertausta. Pää tyynyyn ennen pimeän tuloa ja taas nukuttiin 2 tuntia pommiin, eli yhdeksän tunnin unet. Ei paljon junan jyskytys häirinnyt.

Baikaliin tutustumispäivä

26.6.2014. Eilisen illallisen jälkeen näimme ruokapaikan parkissa vanhemman miehen siemailemassa olutta KTM 690 pyöränsä vieressä. Hän oli Peter Saksasta ja oli liikenteessä yksinään ja matkalla Mongoliaan. Hän oli lähtenyt liikkeelle toukokuussa ja reissasi Utzbegistanista lähtien kierrellyt pyörällään. Hitaasti ja nautiskellen. Juttelimme tovin ja pyysimme häntä mukaan risteilylle ja majapaikaksi tarjosimme mökkiämme. Hänelle riitti telttapaikka mökkimme vierestä. Sauna kelpasi ja illalla hän olikin kovin saunoja meidän porukasta. Oli mukava tavata jälleen uusia kasvoja. Voin sanoa, että tältä eläkkeellä olevalta 66-vuotiaalta moottoripyöräpoliisilta, joka on urallaan ja harrastuksena ajanut moottoripyörällä 1,5 miljoonaa kilometriä oppi paljon kikkoja tavaroiden pakkaamisesta ja niiden tarpeellisuudesta. Mahtava kaveri. Minäkin haluan tuossa iässä matkustella moottoripyörällä.

UAZ kuskaa mäessä kuin mäessä

Tänä aamuna kaverimme lähtivät jatkamaan matkaa kohti Irkutskia. Sasha oli kaatunut hiekkapätkällä bemarillaan pari kertaa ja pyörä oli saanut kipeää ja oli varaosien tarpeessa. Peter kertoi omista kokemuksistaan näillä teillä viime vuonna. Hän oli tullut kiittämään tänä vuonna samoille seuduille ihmisiä, jotka auttoivat häntä. Hänen onnettomuus oli tapahtunut hämärässä. Hiekkakuopasta nurin ja jalka poikki. Yksin liikenteessä. Paikalliset olivat auttaneet häntä monin tavoin ja lopulta hän oli päässyt Irkutskiin sairaalaan, josta lento Saksaan ja joku paikallinen oli ajanut pyörän perässä vakuutusyhtiön korvatessa lystin. Tämä reissu on siis otettava turvallisesti loppuun asti.

Lähdimme kavereidemme poistuttua Antin ja Peterin kanssa opastetulle saarikierrokselle UAZ-merkkisillä "pikkubussimaastureilla". Olimme varanneet englanninkielisen oppaan ja lähtö oli sovittu klo 10. Autot (iso turistiryhmä venäläisiä) tulivat klo 11 ja kukaan ei puhunut englantia. Se siitä tilauksesta. Kuten edellisessä viestissä kerroin, on maasto täällä käytännössä ajokelpoista hiekkamaastoa kaikkia, lukuunottamatta tietenkin vuoria. Tämä saari on kuitenkin luonnonsuojelualuetta ja ajaa saa vain olemassa olevilla urilla. Ja ne ovat röykkyisiä. Erityisesti metsäosuuksilla. Minä ensimmäinen istumapaikka oli takana ja käytännössä lentelin siellä sinne tänne. Ja asia nauratti minua koko ajan ääneen. On vaikea kuvailla millaiset tiet ovat, mutta laitan siitä vielä videota. Pahempaa kuin kynnöspellolla kaahaaminen. Pomput olivat valtavia ja ylitettävät mäet korkeita, puhumattakaan tuntemuksista että auto kaatuu rinnepaikassa katolleen. Auton takaosa oli täynnä ihmisiä, osa penkillä ja osa moottorin päälle kyhätyllä verhokankaalla päällystetyllä puujakkaralla. Oli lystiä, naurattaa vieläkin.

Kiersimme saaren pohjoisosaa. Matkaa tuli 77 kilometriä ajoineen ja kävelyineen. Välillä saimme kalakeittoa ja teetä. Opas puhui koko ajan, venäjää tietysti ja sana Shamaani toistui varmaan 100 kertaa. Hienoja valokuvia, laitan niitä ylävalikon valokuvaosioon kun pääsen langattomaan verkkoon. Retki kesti yhteensä 7 tuntia. Ajokokemus oli hieno, mutta noille teille kannattaa lähteä kunnon kurapyörällä. Päivän päätteeksi kävimme uimassa Baikalissa 7 asteisessa vedessä. Erittäin virkistävää.

Tutustumispäivät Olkhonin saarella

25.6.2014 Heräsimme, pakkasimme ja menimme pyörillä 300metrin päähän majapaikasta aamupalalle. Vaikka ei ollutkaan nälkä, on tavallaan omaa hupia tilata listalta ruokaa, josta ei ole mitään tietoa. Halusimme puuroa ja mielessä pyöri sana "kasha", joten sitä yrittämään. Lisäksi mehua ja pöydällä näytillä olevia lihapiirakoita ja kahvit. Kahvilassa ei ollut muita, joten hyvä että ehdimme istua aloillemme, alkoi ruokaa ilmestyä pöytään. Puuro ei ollut puuroa, vaan tattaria. Lihapiirakka oli niin hyvää, että ahneus iski. Sanoin Antille hakevani lisää samoja. Antti halusi maistaa savustettua siikaa jota myös oli tiskillä tarjolla, joten toin mukanani toisen aamupalan veroisen annoksen ruokaa. Ei ollut nälkä sen jälkeen.

Lauttamatka ja Olkhon -saarelle

Lautalle ja sitten 40km hiekkaa mahat täynnä parin kilometrin päähän lautalle. Ylitystä ehkä 2km. Meidät turistit ohjattiin odottamaan lautan täyttöä paikallisilla autoilla ja lopuksi sitten pyörät perään. En ymmärtänyt logiikkaa, mutta näitä ei tietenkään enää ajattele, mutta lautta lastasi autot ja vastarannalle tultiin siten, että jokainen joutuu peruuttamaan. Ja me tietenkin ekana purkuvuorossa. Hieman lykittiin ja äherrettiin pyöriä ympäri kapealla lautalla, kun ei tuota pakkia löydy meidän pyöristä. Vieressä istui lautan työntekijä sinisissä Camovaatteissa ja huudatti 80-luvun discomusiikkia pienestä bluetooth -kaiuttimesta.

Maihin päästyämme kohti hiekkatierinnettä ja hymy oli herkässä. Maisemat olivat todella kauniita. Koko saari on käytännössä hiekkapohjainen, kallioita ja vuoria siellä täällä. Esimerkiksi Antin navigaattori ei näyttänyt tietoa teistä ja sen mitä se näytti oli vanhaa ajouraa rinteillä ja melko uuden tien vieressä. Pysähtelimme kuvaamaan maisemia ja pölytimme oikein kunnolla hiekalla, kun sille tosissaan päästiin. 20km jälkeen sain kiven tai muun roskan silmääni. Pysähdyin, koska tunsin sen selkeästi silmässä. Yritin tiristää kyyneliä, mutta eipä se paljoa auttanut täällä kuumuudessa. Tiesin, että vaikka silmää on punainen roskan kohdalta, pupillin vierestä, ei kannata mennä likaisilla sormilla tökkimään silmää. Roska ei liikkunut minnekään vaikka silmää räpytti ja heräsi jo ajatus, että onko se mennyt syvemmälle kuin pintaan. Kaikki tämä johtui siitä, että laiskuuttamme emme olleet pesseet visiiriä ja jouduin ajamaan visiiri auki. Suuremmissa nopeuksissa käytin aurinkolaseja suojaamaan edes vähän silmiä. Kuumuus on toinen syy, joka pistää avaamaan visiirin. Hätävilkut päälle ja pitkien valojen vilkutusta. Antti oli ehtinyt ajaa toista kilometriä, mutta näkyi kuitenkin horisontissa. Näin hänen pysähtyvän. Antin luokse saavuttuani hän sai nopeasti silmälääkärin pätevyyden ja totesi silmässäni olevan jonkinlaisen siemenen. Niitä luonnollisesti leijailee tällaisilla aroilla kovassa tuulessa. Vettä silmään. Kyllä ohi ajanut autokuski varmaan ihmetteli, kun minä olen polvillani keskellä tietä ja venytän silmäluomia ja toinen kaataa litran pullosta vettä silmään. Eka yritys ei tuottanut tulosta. Hieman alkoi mietityttämään. Toisella kerralla siemen kuitekin katosi ja jäljellä oli vain hieman punoitusta. Visiirit tulivat sen jälkeen melko puhtaiksi. Tämän episodin jälkeen siirryimme ihmisen tekemästä tiestä, joka oli täynnä monttuja ja niin sanottuja nimismiehen kiharoita, vanhoille ajourille, luonnonpoluille, joita pitkin paikalliset ajoivat. Ajoasento seisten ja kunnon mäki- ja suvantoseikkailu alkoi. 20km matkalla oli tien kallistuksia ja välillä monia uria valittavana. Matka taittui mielekkäästi, muut turistit jyräsivät autoillaan suoraa, mutta epätasaista hiekkatietä pitkin.

Majapaikka

Saavuimme majapaikkaan aiemmin edellä tulleiden ystäviemme lähettämien koordinaattien perusteella. Paikka sijaitse Baikaljärven rantatörmällä, kalliopudotusta veteen on muutamia kymmeniä metrejä. Meille oli varattuna iso hirsiaitta ja jälleen näkeminen ystäviemme kanssa oli mahtava. Vaihdoimme kuulumisia ja lähdimme syömään. Mukaan lähti pari pulloa vodkaa, koska menu oli paikallista ja siihen tarvittiin kirkkaita juomia kyytipojaksi. Söimme Sashan, Alexanderin ja Innan tilaamana Bukhlyer - lampaanlihakeittoa pozy - Lihaa keitetyssä kuoressa? Zaguday - Suolakalaa (ja vodkaa) Chebureki - Lihapiirakan kaltaista. Jo toistamiseen ylensyöneenä tälle päivälle kävimme vielä 2 tunnin baikalristeilyllä katsomassa saarta veden suunnalta. Muutama erityisen hieno paikka löytyi ja tuli kuvattua. Illaksi majapaikkaan, sauna oli jo lämmin ja saunaoluen kanssa hattu päässä vastomaan toistemme selkiä. Rentouttavaa ja mukavaa.

Irkutskista Olkhon saarelle

24.6.2014. Aamuinen herätys teltasta. Nukuin pisimmät unet reissulla. Normaalit unet ovat tainneet olla keskimäärin 5 tuntia. Aina ollut joko toisten tai sitten itsensä järjestämää ohjelmaa tai tekemistä. Öljyputken vieressä nukutti siis hyvin. Kamat kasaan. Arvioimme, että lähtö tulisi olemaan hidas, mutta todellisuudessa pakkasimme pyörät samassa ajassa ellei nopeamminkin, koska tavarat eivät olleet niin levällään ja pyörä oli metrin päässä, joten turha roudaus jäi pois.

Reittimuutos, joka todellakin kannatti Kuulimme moskovalaisilta ystäviltämme, ettei Baikalin suurinta saarta kannata sivuuttaa, vaan siellä kannattaa käydä tutustumassa. Aikataulullisesti olemme hyvässä jamassa, vaikka meillä onkin muutamissa paikoissa ollut ylimääräisiä öitä. Olemme varanneet teoriassa Suomi-Vladivostok välille aikaa 30 päivää ja aikaa on kulunut lähdöstä vasta 18 päivää. kilometrejä on jäljellä n. 4000 ja sen ajaa helposti viikossa. Tästä syystä päätimme tehdä koukkauksen reitiltä pohjoiseen. Ylimääräisiä kilometrejä mennen tullen tulee noin 500.

Kun pääsimme telttapaikaltamme 200km Irkutskiin, vietimme keskustassa jonkin tovin ruuhkassa, jonka auheutti joen ylittävä silta ja sen poistumistiet. Täällä ei toiminut samanlainen ajokulttuuri kuin Moskovassa, jossa moottoripyörille annettiin kohtuullisen hyvin tilaa ajaa autojen välissä. Pojotimme pyörien päällä nätisti jonossa ja jos vapaa kaistale tietä näkyi, mentiin hieman nopeammin eteenpäin. Lopulta ulos kaupungista ja suoraan pohjoiseen. Maisemat alkoivat muuttua mäkisemmiksi ja joka puolella oli valtavia aroja, joissa laidunti lehmiä. Näin ensi kertaa (villi)hevoslaumoja laiduntamassa vapaana.

Heti Irkutskin jälkeen tajusi miksi meille oli suositeltu vierailua pohjoiseen. Mahtavat maisemat. Pienissä kylissä kulki lehmät pitkin teitä ja lapset vilkuttivat motoristeille. Suuri ero Vladivostokin tiehen oli myös se, että täällä ei ollut rekkaliikennettä ja ne harvat autot, jotka ohi ja vastaan ajoivat tööttäilivät tervehdykseksi. Pysähdyimme muutaman kerran kuvaamaan kauniita maisemia ja harmittelimme sitä, että niiden vangitseminen kameralle oli niin vaikeaa. Mieletön kokemus ja saarelle emme olleet vielä edes päässeet. Saavuimme illalla kylään, josta saaren lautta lähtee. Meillä oli tieto, että lautta kulkee vain klo 9 asti illalla, joten majoituimme kauniissa lahden rannassa olevaan gostinitsaan. Kaverimme saarelta laittoivat viestiä, että lautta kulkee vielä 23.30 asti ja sauna on lämpimänä ja vodkaa on tarjolla. Jouduimme kuitenkin kieltäytymään, koska kamat olivat jo majapaikassa ja pimeys laskeutui. Saaren hiekkatietä ei olisi pystynyt ajamaan pimeällä. Pää tyynyyn ja aamulla saarelle mökkimajoitukseen.

Krasnojarskista Irkutskiin

23.6.2014. Oli muuten itse pesemäni vaatteet kuivia aamulla...mutta asiaan.  Eilen illalla käytiin vielä Antin kanssa syömässä. Ravintola löytyi kohtuullisen läheltä ja kauniin ilman ansiosta jäimme terassille syömään. Tarjoilija oli nuori tyttö ja tuodessaan ruokalistaa pöytäämme, hän mykistyi tervehtimisen jälkeen totaalisesti. Yritimme näytellä ja piirtää mitä haluamme, mutta tarjoilija vain katsoi, ei osallistunut ollenkaan pantomiimiimme. Lopulta tilasimme summassa kohtuuhintaisen ja monta aukikirjoitussanaa sisältävän ruoan. Juomaksi tilasimme mehua. Sok -sana riitti siihen. Pöytään tuli jonkin ajan kuluttua kanafilettä omatekoisilla ranskalaisilla ja herkkusienikastikkeella. Odotus oli jännittävä, veikkasimme lehmän kieltä jne.

Blogipäivittäjän arkea Tämäkin teksti syntyy makuuasennossa sängyllä ja pientä puhelinta naputellen. Meillä on venäläinen puhelinliittymä ja siinä dataa, joten päivitykset onnistuvat melkein kaikkialta. Viimeinen yö Krasnojarskissa venähti blogia päivittäessä yöllä niin myöhäiseksi, että nukuttua sai vaan tunnin. Yleensä blogipäivitys on ollut illan viimeinen homma, ellei ole ollut myöhään venähtäviä kekkereitä tai kova väsymys. Ennen sitä on pyritty jollakin tavalla pakkaamaan kamoja aamulle valmiiksi. On se kumma miten hotellihuoneen, teltasta puhumattakaan, saa täyteen tavaraa niin pienestä määrästä, kun moottoripyörällä voi kuljettaa. Vaatteet on toinen ja elektroniikka ja videoiden kopiointi toinen huoneeseen leviävä asia. Jos videoita ei tarvitsisi varmuuskopioida, en ottaisi läppäriä edes mukaan reissulle.

Kohti Irkutskia Ystävämme olivat siis lähteneet vuorokautta aiemmin kohti Baikalin suurta saarta, Olkhonia. Meidän tarkoitus oli rutistaa kilometrejä niin paljon kuin vain saisimme aikaiseksi. Tiet olivat nopeita ja hyviä, matka taittui mukavasti ja maisemat muuttuivat mäkisimmiksi laajoista lehtipuu- ja aroalueista. Välillä tietyötä, niinkuin aina, ja välillä paljon tärisyttävää tietä, jossa kuitenkin pystyi ajamaan kohtuullisen reippaasti, kunhan muisti olla tarkkana ja hieman kierrellä pahimpia pomppuja. Puolessa välissä matkaa minulla lakkasi Gps -toimimasta, mutta 100km jälkeen se taas löysi sateliitteja. Tärinää oli niin paljon, että täytyy tarkastaa pyörän pultit ja mutterit erityisesti laukkujen osalta. Myös etumaski antoi ääntä, että jossakin on löysää, mutta se hoituu.

Päätimme jäädä teltalle yöksi. Seitsemän aikaan ajelimme jo silmäillen maisemia hyvälle telttapaikalla ja muutamaa ehdittiin käydä katsomassakin ennen kuin päädyimme sopivaan. Päätieltä lähti meidän mittapuulla ura ja ura kulki noin 100m päässä päätien suuntaisesti. Sitä pitkin kohti "viitakkoa" ja lopulta pyörät uralta metsänpuolelle parkkiin ja telttaa pystyttämään. Ihmettelimme hieman sähkölinjan näköistä puutonta kaistaletta, jossa ura kulki, mutta edes kyltit majoittumispaikan vieressä eivät meitä paljon hetkeuttaneet. Antilla oli korkkaamaton teltta, joten minä pystytin omani tottuneesti, kun Antti tarkasteli kasausohjeita. Itikat ja paarmat saivat päivittäisen veriannoksensa minulta siinäkin ajassa, riehuin ja huidoin ja kiroilin niitä, Antin lukiessa ötököistä välittämättä ohjetta. Joku sanoikin, että taisin olla makeampi tässä tapauksessa. Eikä Antin sinnikkyys loppunut siihen. Minä makasin jo 200 litran jätesäkin kokoisessa teltassani suojassa purijoilta ja Antti pyöräytti meille vielä iltapalat bemarin takalaukun päällä. Nukkumaan mentiin, kun pimeys tuli. Itse nukuin yhdeksän tuntia, Antti oli herännyt polkua pitkin aamuviideltä ohi ajaneeseen maasturiin. Minä en. Kun aamulla pakkasimme kamojamme, ajoi maasturi polkua takaisinpäin ja autosta nousi mies jonkinlaisessa uniformussa ja tiedusteli olimmeko saksalaisia. Kerroimme olevamme Suomesta ja nukkuneemme yön paikassa. Mies nyökkäsi ja poistui. Seuraavana päivänä näytimme kuvaa polulla olleesta kyltistä venäläisille ystävillemme ja he kertoivat, että olimme yöpyneet öljyputken päällä, ja alueella oli 25 metrin suoja-alue ilman tulta ja liikkumista. Varmistimme siis yhden yön öljynkulkua eurooppaan.

Kaupunkipäivät Krasnojarskissa

21.-22.6.2014. Aamutoimina Antti vaihtoi öljyt pyörään. Kaverina hääri Sasha, joka oli aamulla jo kytkenyt läppärin pyöräänsä ja säätänyt jotain. Kun kömmin hikikopistamme ulos raittiiseen ilmaan, olivat pojat hääräämässä läppärin kanssa Antin pyörän kimpussa. Totesin unisena, että venäjäsoftaako siellä pyörään asennetaan, että sujuisi joutuisammin matkanteko. Ajopäivää tästä ei tullut, tarkoituksena oli vain siirtyi kaupungin toiselle laidalle parempaan hotelliin. Sitä ennen kuitenkin 45 minuuttia meni häärätessä tavaroiden pakkaamisessa ja 4km ajon jälkeen aamupalalle. Sitten 7km kaupungin läpi ja hotelliin kirjautuminen. Meidän purkaessa kamoja, ehtivät Sashat ja Inna kirjautua hotelliin. Saavuimme aulaan ja hymyilevä tyttö halusi passimme huonevarausta varten.

Pyykkipäivä
Siinä odotellessamme hitaan kopiokoneen ruksuttaessa kopiota passeistamme, heitin Antille ajatuksen, että kun on vasta puolipäivä, ehtisi vaatteemme aamulla mukaan kuivana mukaan, jos jättäisimme ne pesuun hotellille, kun lähdemme patikoimaan Krasnojarskin vuorille. Eikun tuumasta toimeen ja selittämään vain pari englannin sanaa osaavalle naiselle tarvettamme. Hymy ei muuttunut hänen kasvoillaan kun viitoimme pesupyyntöä ja tämän jälkeen pesuohjeita. Hän vastasi jotakin ja nyökkäsi ja oletimme homman onnistuvan. Skolko stoit? paljonko maksaa? 100 ruplaa oli vastaus. Sitten hän viittoi pussia ja osoitti paikkaa jossa seisoi. Nyökkäsimme. Likaiset vaatteet siis hänelle.

Huoneeseen päästyämme kaivoimme muovipussin ja nenää pidellen pakkasimme sen. Armeijan käyneet tietää hajun. Pukeuduimme patikointia varten ja eikun matkaan. Reppu selkään ja hotellin baarista vettä ostamaan. Sen hinta oli kalliimpaa, kuin Vodkan. Jälkiviisaana ottaisin tulevaan koettelemukseen kirkkaan pullon veden sijaan. Hymyilevä respantyttö otti säkkimme. Solmun kireydestä hän varmasti pystyi päättelemään, että tehopesua kaivataan. Matka jatkui bussilla kohti vuoria.

Jos vielä muutetaan suuntaa niin.... Paikkakunnan käyntikortti maailmalle ovat noin 10km päässä olevat vuoret, joissa on loistavat retkeilymahdollisuudet. Vuoren huipulle kapuaminen kestää pari tuntia, hyvää rakennettua tietä ja polkuja pitkin ja matkaa on noin 6km. Alku oli loivaa ja matka eteni ihan ok. Itse moottoripyöräily ei ole tähän mennessä tuntunut fyysisesti missään, korkeintaan pysähtyessä kuumuutena ajokamppeiden takia. Patikointi kevyissä kamoissa tuntui hyvältä idea, mutta 4km ja jyrkkenevän polun takia alkoi ottaa voimille. Kevyet urheilevat kaverini kulkivat puuskuttamatta, mutta minä massoineni aloin hyytyä. Vauhtia hitaammaksi ja luulimme olevamme perillä alkoivat vielä 10000 askeleen portaat kohti kärkeä. V-sanan viljely lisääntyi. Hikoilin enemmän, kuin samaan aikaan hotellissa pyörivä pesukone käytti vettä yrittäessään pestä ongelmajätteeksi hajun perusteella laskettavia vaatteitamme. 15 askelta, V-sana ja puuskutusta siihen asti, että pohkeet luulevan reissun olevan jo ohi. Ei siinä hotellin baarista kalliilla ostettu vesi paljoa auttanut, kun pullollisen juotuaan hikoili heti puolitoista pulloa. Lopulta saavuimme yhdelle viidestä huipusta. Kaunis paikka, sen tajusin noustessani ylös maasta. Olo oli kuin olisi hiihtänyt 50km ainoastaan pitovoiteilla. Muiden kunto oli kuin he olisivat vain hurranneet ladun laidalla.

Valokuvia ja eksymistä Ihailtiin maisemia, pulssi laskeutui ja oli voittajafiilis. Alamäki olisi helpompaa. Kuvattuamme ja ihmeteltyämme maisemia, hävisi Sasha jonnekin ja me loput lähdimme toiseen suuntaan. Antin kanssa ihmeteltiin touhua ja jäimme kaipaamaan kaveria. Kohta toinen Sasha ja Inna tulivat luoksemme ja kerroimme ihmetyksen. Sitten kiivettiin takaisin, huudeltiin ja etsittiin. Lopulta puhelinyhteys, kun kenttää löytyi ja oppaamme pyyhkäisivät polulle, jota emme olleet kulkeneet. Manasin, että paljosta veto niin kohta kavutaan takaisin. Taivaalle nousi vielä ukkospilvet ja alkoi satamaan. Polku liukastui ja jostain vain kuului huutoa, että nopeammin, nopeammin...

Kun olimme reippaan matkaa laskeutuneet jyrkkää mutaista polkua. Tulvat ystävämme takaisin ylöspäin ja...väärä polku. Minulta V-sana ja toteamus, että niinhän minä tämän tuolla rinteen päällä totesin. Antti otti onneksi "Kaveria ei jätetä" -asenteen heti alussa ja piti huolen, etten nyt jää sinne hemmetin rinteeseen yksin ja melko terävin sanoin antoi ohjeet siitä, että palataan sitä reittiä mistä tultiinkin. Puhelimessa kaverit olivat nimittäin aiemmin puhuneet eri poluista ja toinen oli jo turvallisesti alhaalla, kun me sekoilimme muualla. Kyllä vitutti. Voimat lopussa, pimeys tulossa ja hymy olisi tullut vain baarista ostetulla vodkalla. Kokosin kuitenkin itseni ja ajattelin konemuksen positiivisia puolia. Lopulta paluumatkalla naurettiin jo asialle. Tänä päivänä käveltiin enemmän kuin pyöräiltiin. Ei ole tällaisia mäkiä meidän kotiseuduilla.

Pyykit kassiin ja menoksi Palasimme hotellille ja respantyttö oli luvannut vaatteet valmiiksi, kun palaamme. Eivät olleet. Aamupalan aikaan saisimme puhdasta. Siinä sitten likaisissa ja patikoinnista hikisissä vaatteissa yö, kun ei ollut mitä vaihtaa. Yötä vasten kunnon nestetankkaus ja suolaista, ettei kramppaa paikat. Aamulla aamupalalle 4 tunnin yöunien jälkeen. Hyvä kun sängystä pääsi ylös. Aamupalalta vaatteita pyytämään. Sama hymy ja vastaus, etteivät ole valmiita. Tuovat 15 minuutin päästä huoneeseen. Tuntia myöhemmin menin kysymään. Kaverimme olivat jo lähdössä ajamaan 1000km matkaa, mutta me päätimme puolittaa matkan ja tavata heidät myöhemmin Baikaljärvellä. Minulla oli jalat jumissa, päänsärky (taas) ja vähäiset unet takana. Ei huvittanut lähteä liikenteeseen itseä telomaan. Lisäksi odotimme vaatteitamme. 15 minuuttia oli se aika, jonka hymyilevä tyttö oli töissä ja kätevästi hän kyllä sysäsi ongelman kollegalleen. Kysyttäessä pyykeistä, tämä juuri työpäivänsä aloittanut nuori nainen sanoi soittavansa ja selvittävän asian. Eikun huoneeseen odottamaan. Tuntia myöhemmin kysymään ja ovat tulossa. Vielä tunti ja olivat kuulemma vähän kosteita vielä. Vielä tunti, kellon ollessa kaksi, menin selvittämään, että meidän lähtömme on myöhästynyt vaatteiden takia, jotka luvattiin edelliselle illalle valmiiksi. Joutuisimme jäämään siis vielä yhdeksi yöksi jos ne eivät tule heti. Onneksi tämä nainen puhui ja ymmärsi englantia. Hänen vastaiskunsa oli melkoinen pommi. Koska emme luovuttaneet huonetta klo 12 mennessä, joudumme maksamaan 1600 ruplaa. Lisäyö maksaisi 3200 ruplaa JA pyykkien peseminen satasen sijaan 970 ruplaa. Ei siinä paljoa tinkiminen auttanut, kun yritin selittää, että emmehän me voi lähteä ilman vaatteitamme ja että olisimmeko odottaneet niitä hotellin aulassa koko iltapäivän. Sanoin keskustelevani kaverini kanssa. Ei meinannut Antti pysyä penkillä, kun selitin ala-aulassa käytyä keskustelua. Tuntia myöhemmin vaatteet saapuivat huoneeseemme. Niiden pesu kesti 30 tuntia ja maksoi meille yhden kokonaisen ajopäivän menetyksen. Venäläiset ystävämme ovat muistaneet keljuilla hyvässä hengessä lähtöaikatauluistamme aamuisin ja nytkin näyttää siltä, että yö menee kirjoittaessa ja aamulla väsyttää. Ennen nukkumaan menoa pesin patikointivaatteet itse ja ne ovat aamulla kuivia ja valmiita pakattavaksi. Eli 4 tunnin päästä klo 6 se selviää :)

Novosibirskista Krasnojarskiin

20.6.2014. Pitkä ajopäivä alkoi. Lämpöä riitti 30 astetta ja 800km piti ajaa. Alkumatka meni reippaasti ystäviemme vetämänä. Ensimmäisen tankkauksen jälkeen lähdimme Antin kanssa ajamaan hieman aiemmin, koska pyrimme voittamaan tällä tavalla aikaa, ettei tarvitsisi ajaa niin kovaa, kuin ystävämme. Ainakaan Tenere ei paljoa kiihtynyt enää 140km/h matkavauhdissa. Minulla iski ilmeisesti kuumuuden ja kirkkaan auringonpaisteen takia päänsärky ja pysähdyimme 100km ajon jälkeen huoltoasemalle ottamaan särkylääkettä ja juomaan vettä. Lisäksi piti hankkia aurinkolasit, koska edelliset onnistuin hajottamaan, kun niitä ajaessa yritin virittää. Siinä sitten kaverimme ajoivat meitä huomaamatta ohi.
Vesisadetta ja pimeää
Laitoimme heille viestiä, että tulemme perässä ja 200km myöhemmin he odottivat meitä huoltoasemalla. Kun.matkaa oli vajaa parisataa jäljellä ja kello jo 19, päätin pysäyttää porukan tiedustellakseni missä majoitutaan. Taivaalla näkyi sadepilviä ja pimeä oli tulossa muutamassa tunnissa. Ei auttanut ehdotukseni jäädä gostinitsaan. Päätimme jatkaa perille asti. Pienen matkan ajettuamme tuli sade ja sitten pimeys. Ei ollut mukavaa, eikä todellakaan suositeltavaa. Tiet ovat mitä ovat. Tällä kertaa selvittiin perille ja majoituttiin, noin tunnin etsiskelyn jälkeen halpaan hostelliin kellon ollessa yli puolen yön. Kastuneet vaatteet ja kengät antoivat oman leimallisen tuoksunsa koko hostelliin. Sänkypaikka maksoi 400ruplaa. Aamulla Antti päätti vaihtaa öljyt pyöräänsä. Homma oli jo melkein tehty kun heräsin.

Posted via Blogaway Pro

Kaupunkipäivä Novosibirskissä

19.6.2014. Iltapäivälle jatkuneet unet ja melko heikko happi lähti helpottamaan vasta kaupunkikierroksella, kun meille syötettiin ja juotettiin ns. krapularuoalla. Kaupunkia kierrettiin ja patsaita ihailtiin. Käy katsomassa kuvia yläreunan valokuvat osiosta. Tämä oli hyvä paikka rentoutua, koska olimme Venäjän keskipisteessä.
Reissujärjestelyä venäläisittäin
Meillä oli tiedossa, että tarvitsemme käydä ostoksilla Novosibirskissa hankkimassa Antille laturin läppäriin, takarengas, moottoriöljy, ja ketjuöljyä  moottoripyöräliikkeestä ja rahaa piti nostaa loppumatkalle. Edellisen illan puhuimme asiasta ja herättyämme jatkoimme. Me olisimme hoitaneet asian ensimmäisenä, mutta ensin mentiin syömään, siellä oli selityksenä aukioloajat, sitten kaupunkia kiertämään ja kun nähtävyyksien välissä kierryimme väkisin tietotekniikkakauppoihin, oli muidenkin jo seurattava perässä. Eikä niistä tietenkään mitään löytynyt. Nähtävyyksien kiertäminen jatkui ja sitten taas syötiin. Lopulta auto suuntasi aiemmin netistä löytämäämme moottoripyöräliikkeeseen. Tavarat olivat pitkälti samoja kuin Suomessa, mutta ystävämme ennakkoon liikkeeseen tilaamista renkaista ei oltu kuultukaan. Kello oli jo kahdeksan ja laturi piti löytää. Taas joku tiesi jonkun paikan jonne iltaruuhkassa suunnattiin. Paikalle saavuttiin ovien sulkeutuessa, mutta olisimmeko näyttäneet sitten rahamiehiltä, kun aukioloaikaa jatkettiin. Vanha laturi malliksi ja lopulta "uusi" löytyi pienelektroniikkaa myyvän liikkeen tiskin alta pistorasiasta. Itse asiassa taisi olla myyjän oman läppärin laturi ja näin Antti sai alkuperäisen laturin koneeseensa. Tavarat lyötiin maasturin peräkonttiin ja Antti kömpi perässä, tämä siksi, että matkan varrella oli kyytiläisiä tullut lisää ja turistinähtävyyksien kiertäminen jatkui myöhään yöhön.


Posted via Blogaway Pro

Novosibirsk ja Novosipirskeet

18.6.2014. Ennen kaupungin rajaa meitä tuli vastaan Mishgan, valkoisella Honda Goldwingillään. Kypärä oli lippalakin muotoinen ja ajotyyli rento. Hän käski meitä seurata pikaisen pysähtymisemme jälkeen. Ajoimme kaupungin läpi ja kaupungin laidalla päädyimme aidatun pihan sisäpuolelle, jossa oli iso kaksikerroksinen hirsitalo ja pihapiirissä useampi venäläinen sauna. Pyörille etsittiin hetki parkkia, koska puheista ymmärsimme, että pihalla olevat autot lähtevät vasta aamulla.

Saunojia Emme ehtineet kypärää päästä ottaa, kun sisältä alkoi valua pienessä myötäisessä olevia, osa hyvin tatuoituja kavereita, pyyhkeet vyötäisillä meitä tervehtimään. Siinä sitten esittäytymään. Moskovalaiset kaverimme tuumasivat seuraavana päivänä olleen hieman varoillaan paikasta ja kavereista. Sama ajatus olisi voinut tulla meillekin, mutta kun tänne asti on tultu, on vain oltava mieli avoimena ja nauttia kokemuksista. Meille kaikille annettiin rakennuksen yläkerrasta huoneet ja tavarat purettuamme käskettiin terassille syömään. Yhteistä kieltä haettiin ja kyllä se tarina alkoi sujumaan, kun universal translator, eli vodka ilmestyi pöytään. Kaveriporukka on kokoontunut 20 vuoden ajan tähän tai Misghanin muihin omistamiin Saunatupiin, joita hän siis vuokraa yrityksille ja juhlia varten. Kokoontumiset ovat keskiviikkoisin, mutta vaikutti siltä, että näitä juhlia on useamminkin. Osalla oli pyörä ja osalla ei. Hyviä ystäviä olivat keskenään. Syötiin ja juotiin. Kun sanat loppuivat, käytettiin elekieltä ja kun puhe väheni, viihdytettiin toisiamme taikatempuilla ja muulla hauskalla, mitä vain osattiin. Vodkan kanssa oli iso määrä suupalaa ja hyvillä pohjilla aloittaneet kaverit intoutuivat jokaisen kilistelyn ja puheen jälkeen entistä kovempaan lauluun. Vedettiin sitä mekin Antin kanssa jossakin välissä Maamme-laulua ja loppuillasta venäläisiä lauluja puhelimeen kirjoitetuista sanoista.

Saunominen tapahtui "suomalaisessa" saunassa, koska heidän mielestä sisällä oleva sähkösauna on juuri sellainen. Pyyhkeet lanteilla ja vilvoittelu tapahtui suihkujen vieressä uima-altaassa. Ilta venähti pitkäksi ja hauskaa oli. Ennakkoluulot karisivat kaikilta illan mittaan ja välillä, kun joku yritti kääntää keskustelun politiikkaan, kuului heti "No politic". Illan päälle jaeltiin lahjoja, halauksia, kättelyitä ja olalle tapetteluja hyvien suhteiden merkiksi. Pikkuhiljaa jokainen lähti valumaan kotia kohti. Joku päätti nukahtaa sohvalle ja itse lähdin muiden jatkaessa juhlintaa, nukkumaan huoneeseeni. Sovimme talon isännän kanssa, että hän tulee herättämään klo 11 seuraavana päivänä. Kun heräsin iltapäivästä, oli whatsupissa viesti, että soittakaa kun heräätte :).

Omskista Novosibirskiin

18.6.2014. Omskin syötiin ja nukuttiin hyvin. Aamulla olimme ajoissa liikkeellä, koska matkaa oli taitettavana 650km ja meitä odotettiin Novosibirskissä. Aamulla ajo maistui ja olo oli ihan huippu. Tuntui, että voisi ajaa vaikka kuuhun. Tiet olivat "normal" ja tallennetun datan perusteella olimme lähdöstä perille ajassa yhteensä hieman vajaa 12 tuntia. Tuosta ajasta ajoimme 7,5 tuntia ja keskinopeus oli ajossa 89km/h ja pysähdyksien kanssa 56km/h. Pysähdyksistä suurin on ollut yleensä kunnon ruokatunti, seuraavaksi aikaa vievät tankkaukset noin 300km välein. Tänä päivänä etenimme siten, että ajoimme noin sadan kilometrin pätkiä ja pysähdyimme juomaan, koska lämpötila oli lähellä 30 astetta ja kuuma tuli myös ajoviimassa.

Vladivostokin matkalaisia
Noin 50km ennen perille pääsyä tapasimme tankkauksen yhteydessä bmwclubmoto.ru jäseniä, Alexin, Sashan ja Innan ja he ovat myös menossa Vladivostokiin. Päätimme ajella yhtä aikaa ja ehdotimme samaa yöpaikkaa, jota voisimme tiedustella Mishalta, joka oli kontaktimme Novosibirskissä. Kun saavuimme kaupungin rajalle, oli meitä vastassa valkoinen Goldwing. Siitä se seikkailu sitten alkoikin. Kaverini Sepon facebook kommenttia lainaten, meillä alkoi "Novosipirskeet".

Kurganista Omskiin, osa 2

17.6.2014. Edellisen illan Gostinitsaan kirjautuminen ei mennyt sitten yhtä helposti, kuin aiemmissa paikoissa. Olimme Helgin suosituksesta suosineet niitä majapaikkoja, missä on paljon rekkoja. Helgi selitti, että rekkapiirit ovat kuin moottoripyöräijäpiirit, eli kaikki ovat samassa veneessä. Tästä johtuen myös huonot majapaikat ja yöpaikat kierretään kaukaa ja niistä puhutaan piireissä, joten rekkamiesten suosimat paikat ovat hyväksi todettuja.

Menin varaamaan huonetta. varaus on tähän mennessä tapahtunut aina huonetiloissa, eikä kahvilassa, joka sijaitsee majoitustilan yhteydessä. Ovi oli lukossa, soitin ovikelloa ja en kuullut avaussummerin ääntä. Odotin. Kohta paikalla saapuu nainen, jolla on valmiiksi kova ääni ja nopea puhe. Otappa siitä sitten selvää. Sormi pystyyn, odnazhdy noch'yu (yksi yö), Kaksi sormea, dva cheloveka(kaksi ihmistä), skolko stoit?(Paljonko maksaa). Vastauksena valtava puheripuli. Hymyilin ja kysyin hintaa uudestaan. Jälkiripuli, mutta kovemmalla äänellä, joka oli jo eka vastauksessa reipas. Hymy, olankohautus. Nainen hiljeni ja katsoi silmiin ja mietti. passport. Ymmärsin ja osoitin ulos ja tulevani takaisin. Lisäksi käytin jotakin englannin sanoja, vaikka arvasin niiden menevän korkealta ja kovaa ohi.

Palasin passin kanssa. Ovi lukossa. Sormi summerille. Odotus. Olisi pitänyt tajuta, että suriseva ääni ovessa oli avausääni. En tajunnut. Nainen vauhdilla paikalle. Hirvittävästi puhetta ja ei jäänyt epäselväksi, ettei hänen tehtävä ole tulla avaamaan ovea, vaan hän istuu lasikopissa ja painaa ovenavaajaa, samalla kun nappaa vielä yhden keksin, koska kalorit eivät vielä ole täynnä. Puristava ote oven kahvasta, tiukka katse, kova ääni ja oven avaamisen osoittaminen kertoi minulle kaiken tuon.

Passi kourassa lasikopille. Papereiden täyttöä ja kysymyksiä. Aiemmissa majapaikoissa oli kysytty vain nimi venäläisin kirjaimin. Kirjoitin sen valmiiksi sanakirjan takasivulle, mutta nyt oli sellaiset lanketit kyseessä, että passista ja maahantulokortista ei saanut vastauksia lomakkeelle. Joku viisumiin liittyvä kysymys tuli sanallisesti monta kertaa, sitten rouva haki sitä sanakirjastani ja sitten hän vielä kirjoitti kysymyksen paperille. Ymmärsin kysymyksen alun, kuka jotakin jotakin ja sana passport. Aikani kohauttelin olkapäitä ja nostelin käsiäni, tulipahan iltatreenit. Nainen kopautti lopulta summan laskimeen ja näytti sitä, 1600 ruplaa. Kun raha alkaa kelpaamaan, tietää, että nyt päästään paperiasioista asiaan. No minä lykkäsin 5000 kouraan. Ja sen ymmärsin, että satanen pitäisi olla, kun ei pysty antamaan takaisin kuin viisisatasen. Vaikka olen mielestäni kova poika tinkimään, tässä tilanteessa en siihen alkanut. Osoitin taas ulos ja takaisin. Antti odotteli pihalla, oli jo mennyt tovi säätäessä. Hän nappasi jo laukkuja pyörästä kouraansa, minä sanoin "perkele mitä säätämistä, en sitten voinut kantaa tankkilaukkuani kerralla ylös ja nainen ylhäälläkin jo keljuili asiasta, näin sen poskipielen vivahteista ja puhetyylistä sekä silmien pyörittelystä. Takaisin ylös, summeri ja heti kova veto ovesta, kun ihme särinä siitä alkoi kuulumaan. Satanen kouraan, vaihtorahat ja huoneen avain. Kohtelias hymy ja kiitos sanat. Antin luokse päästyäni totesin olevani yhden oluen ansainnut, sen verran touhukas oli majoittuminen.

270km ajoa ja kontaktin kontaktin kontaktin(siis monen kontaktin) kautta majapaikkaa.
Ajopäivästä ei paljon kerrottavaa. Hirvittävä sivutuuli, pyörä kalleen tuulta vasten ja myötäisessä taas kevyellä kaasulla. Tiet "normal", kuten jokainen täällä vastaa, jos niiden kunnosta kysyy.
Puolessa välissä viesti Omskiin Mishalle, jonka numero saatiin Novosobirskista Miscganilta, jonka meille esitteli Helgi Moskovasta ja soppaa täydensi vielä Maxim Moskovasta. Misha laittoi ajo-ohjeet Omskin kaupungin laidalle, mutta en kysynyt minkä tien varteen, vaikka Antti ehtikin tätä ehdottaa. Olis pitäny. Päädyttiin toiselle Gaspromin huoltoasemalle, viesti Mishalle osoitteineen ja kohta soi puhelin. Hänen siskonsa soitti, että 10-15 minuutin päästä joku tulee hakemaan. Odotettiin yli tunti ja lopulta paikalle tuli tuliterä Range Rover, joka käski seurata 40km. Hakija ei ollut Misha, itse asiassa emme ole edes tavanneet häntä, vaikka olemme jo menossa nukkumaan. Hakija kiidätti meidät kaupungin laidalle, suomalaisellakin mittapuulla ökytalolle, jossa meitä oli vastassa isovanhemmat. Tavarat pois pyöristä, majoittumisen alku hoidettiin soittamalla Mishan siskolle, joka hoiti tulkkauksen. Ohjeet kuuluivat, tavarat pois, suihkuun ja sitten syömään. Keskustelimme isovanhempien kanssa sanakirjan avulla ja katselimme valokuvia matkasta ja perheistä. Tosi kiva ilta. Emme aamulla tienneet mihin päädymme ja emme tiedä huomisestakaan (keskiviikosta) kuin sen, että Novosibirskiin täytyy päästä (650km). Siellä meitä odotetaan, mutta täällä on parasta elää hetkessä. Nyt nukkumaan, katselen vähän aikaa vielä huoneessani altaassa olevia kilpikonnia ja....zzz