26.6.2014. Eilisen illallisen jälkeen näimme ruokapaikan parkissa vanhemman miehen siemailemassa olutta KTM 690 pyöränsä vieressä. Hän oli Peter Saksasta ja oli liikenteessä yksinään ja matkalla Mongoliaan. Hän oli lähtenyt liikkeelle toukokuussa ja reissasi Utzbegistanista lähtien kierrellyt pyörällään. Hitaasti ja nautiskellen. Juttelimme tovin ja pyysimme häntä mukaan risteilylle ja majapaikaksi tarjosimme mökkiämme. Hänelle riitti telttapaikka mökkimme vierestä. Sauna kelpasi ja illalla hän olikin kovin saunoja meidän porukasta. Oli mukava tavata jälleen uusia kasvoja. Voin sanoa, että tältä eläkkeellä olevalta 66-vuotiaalta moottoripyöräpoliisilta, joka on urallaan ja harrastuksena ajanut moottoripyörällä 1,5 miljoonaa kilometriä oppi paljon kikkoja tavaroiden pakkaamisesta ja niiden tarpeellisuudesta. Mahtava kaveri. Minäkin haluan tuossa iässä matkustella moottoripyörällä.
UAZ kuskaa mäessä kuin mäessä
Tänä aamuna kaverimme lähtivät jatkamaan matkaa kohti Irkutskia. Sasha oli kaatunut hiekkapätkällä bemarillaan pari kertaa ja pyörä oli saanut kipeää ja oli varaosien tarpeessa. Peter kertoi omista kokemuksistaan näillä teillä viime vuonna. Hän oli tullut kiittämään tänä vuonna samoille seuduille ihmisiä, jotka auttoivat häntä. Hänen onnettomuus oli tapahtunut hämärässä. Hiekkakuopasta nurin ja jalka poikki. Yksin liikenteessä. Paikalliset olivat auttaneet häntä monin tavoin ja lopulta hän oli päässyt Irkutskiin sairaalaan, josta lento Saksaan ja joku paikallinen oli ajanut pyörän perässä vakuutusyhtiön korvatessa lystin. Tämä reissu on siis otettava turvallisesti loppuun asti.
Lähdimme kavereidemme poistuttua Antin ja Peterin kanssa opastetulle saarikierrokselle UAZ-merkkisillä "pikkubussimaastureilla". Olimme varanneet englanninkielisen oppaan ja lähtö oli sovittu klo 10. Autot (iso turistiryhmä venäläisiä) tulivat klo 11 ja kukaan ei puhunut englantia. Se siitä tilauksesta. Kuten edellisessä viestissä kerroin, on maasto täällä käytännössä ajokelpoista hiekkamaastoa kaikkia, lukuunottamatta tietenkin vuoria. Tämä saari on kuitenkin luonnonsuojelualuetta ja ajaa saa vain olemassa olevilla urilla. Ja ne ovat röykkyisiä. Erityisesti metsäosuuksilla. Minä ensimmäinen istumapaikka oli takana ja käytännössä lentelin siellä sinne tänne. Ja asia nauratti minua koko ajan ääneen. On vaikea kuvailla millaiset tiet ovat, mutta laitan siitä vielä videota. Pahempaa kuin kynnöspellolla kaahaaminen. Pomput olivat valtavia ja ylitettävät mäet korkeita, puhumattakaan tuntemuksista että auto kaatuu rinnepaikassa katolleen. Auton takaosa oli täynnä ihmisiä, osa penkillä ja osa moottorin päälle kyhätyllä verhokankaalla päällystetyllä puujakkaralla. Oli lystiä, naurattaa vieläkin.
Kiersimme saaren pohjoisosaa. Matkaa tuli 77 kilometriä ajoineen ja kävelyineen. Välillä saimme kalakeittoa ja teetä. Opas puhui koko ajan, venäjää tietysti ja sana Shamaani toistui varmaan 100 kertaa. Hienoja valokuvia, laitan niitä ylävalikon valokuvaosioon kun pääsen langattomaan verkkoon. Retki kesti yhteensä 7 tuntia. Ajokokemus oli hieno, mutta noille teille kannattaa lähteä kunnon kurapyörällä. Päivän päätteeksi kävimme uimassa Baikalissa 7 asteisessa vedessä. Erittäin virkistävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti