Baikalilta Ulan Udeen

27.6.2014. Tilasimme edellisenä iltana mökkejä vuokraavalta naiselta samanlaisen aamupalan, kuin edellisenä aamuna eli paistettuja kananmunia, blinejä ja kahvia. Tilatessa, ilmeisen nälissäni jo illalla viittoilin naiselle, että kananmunia 4 ja blinejä iso kasa. Aamulla sitten suuntasimme pöydän ääreen. Ei mennyt kaikki edes alas, vaan lettuja roudattiin vielä päivän evääksi muovipussissa. On ne nauraneet keittiössä ilmeitämme, kun aamupalaa kannettiin pöytään.

Kohti Irkutskia

Hyvästelimme Peterin ja toivotimme turvallista matkaa. Peterillä ei ollut reissullaan aikataulua, joten hän päätti jäädä sunnuntaihin (oli perjantai, kai :) saarelle vielä tutustumaan, koska majoituspaikka oli hyvä ja turvallinen. Annoin hänelle toiset aurinkolasini ja pyörään ilmanpainemittarin, koska sattumoisin minulla oli niitä kaksi. Lisäksi annoin paikkausvälineet makuualustaan, joka vuoti edelleen vaikka olimme edellisenä iltana sitä jo yhdessä paikanneet. Matka kohti Irkutskia alkoi ja koska tiesimme tulomatkalta reitin ja sen hiekkatiet sekä maisemat, nautiskelimme ajosta ja kuvasimme matkan varrella ajoa ja maisemia. Lauttaa odotellessa jututimme Kaliforniasta lähtöisin olevia matkailijoita, jotka olivat matkalla Mongoliaan ja Kiinaan. Pyörien ihailijoita pörräsi vähän väliä kyselemässä pyörän hintaa tai Teneren merkkiä. Tiesin jo vastata, kun sanat alkoivat "Kak...." Yamaha. Lautan jälkeen tulivat hienot aromaisemat. Ensimmäiseen sataan kilometriin kulutimme aikaa lauttoineen 2,5 tuntia.

Irkutskin ruuhkat
Kylläpä voi olla solmukohta liikenteelle tämä paikka. Mennen tullen olemme olleet ruuhkan seassa paistumassa mustissa ajoasuissa 30 asteen lämmössä. Voin sanoa, että otti päähän ja oli tukalaa. Vaikka ruuhkassa oltiin vain tunti, olin kohtuullisen tympääntynyt. Asia unohtui kuitenkin kaupungilta päästyämme. Tiet veivät vuoristoon ja saimme ajaa kunnon syherötietä pitkiä aikoja. Minulle tuottaa edelleen vaikeuksia ajaa tiukkoja kurveja ylä- ja alamäkiin, kun Baikalille mennessä yhdessä tiukassa kurvissa lähti molemmat renkaat vesisateen ja tiellä olevan hiekan takia alta ja jalalla pelastin tilannetta sen verran etten kaatunut. Siinä olisi ollut matkaa nostaa Tenereä rotkosta. Ajoimme lopulta mahtavia ja monipuolisia teitä, niin maisemaltaan kauniita, kuin tylsiäkin pätkiä sekä hyvää asvalttia ja hirvittäviä tietyökinttupolkuja. Mutta kuten olen sanonut, nämä tiet ovat reissun kokemus ja syy jatkaa aamulla matkaa.

Iltapalaa ja maailmanympärimatkaajia
Pysähdyimme kauppaan eräässä pikkukylässä ja katselimme miten lehmät tien varressa tuijottivat meitä. Vähän kauempana pellolla juoksenteli hevoslauma. Menin kauppaan ostamaan iltapalaa ja Antti jäi vahtimaan pyöriä. Kauppareissu oli helppo. Vanhan ajan kokopitkä tiski ja rouva takana, jälleen kerran mitä ihmeellisemmässä värikkäässä työasussaan. Ilmeisesti ne on tehty neuvostoliiton aikaan ja kestämään. No kuitenkin, osoitin puuroa, leipää osasinkin pyytää sanomalla. Lisäksi ostin jo tavaksi muodostuneet "lisää vain vesi" -nuudelihässäkkä, jossa sattumat etsivät toisiaan. Yllärinä otin vielä mukaan kaviaaria, ei tietenkään aitoa, mutta majoneesisotkussa olevaa sekä Baikal-oluet, ihan vain sijaintimme takia . Kaviaarin herkullisuuden opimne Vienan Karjalan roadtripillä vuosi sitten kaveriltamme Patrykilta. Kun saavuin pihalle, oli Antti jututtamassa tsekkiläistä kaveria, joka oli maasturillaan kaverinsa kanssa jo neljättä vuotta matkustamassa maapallon ympäri. Maanosat olivat aika hienosti jo kierretty. Tarinan kertoi auton kylkeen maailmankarttaan tussilla piirretyt sijainnit. Muutama kuva ja hyvien matkojen toivotus. Aika paljon olemme tavanneet muuten maailman ympäri matkaajia, milloin milläkin kulkupelillä.

Ajoimme vielä tovin, ehkä 150km ja pysäytin Antin tien varteen neuvonpitoon yöpaikasta ja sen sijainnista. Kun olimme päässeet jonkinlaiseen ajatukseen ja teimme lähtöä, ohitsemme pyyhälsi rekka, joka kuljetti traktoria ja niiden renkaita. Yhtä äkkiä Antti karjaisee, että KATSO, rengas lenti kyydistä. 300 metriä siitä missä olimme pomppi traktorin takarengas korkean ilmalennon päätteeksi pientareelle. Pikkaisen pisti miettimään tienviereen pysähtymistä. Pysähdyimme onneksi ennen siltaa, sillä silloilla tai heti niiden jälkeen on yleensä tosi isoja pomppuja ja tässäkin tapauksessa rengas lähti lentoon rekan pompatessa.

Ajelimme vielä aikamme, rengashommaa mielessämme ihmetellen ja mielessäni pyöritin liikenneturvallisuuteen ja turvattomuuteen liittyviä juttuja. Kyllä venäläinen liikenne perustuu melkoiseen luottamukseen ja Antin sanoin, olen itse omaksunut joitakin tapoja ehkä liiankin hyvin. Kuten varmaan molemmat meistä. Telttapaikka löytyi kohtuullisen helposti. Kriteerinä oli Baikalin näkyminen ja koska rantaa pitkin menee junarata, jota pitkin palaamme Vladivostokista Moskovaan, oli junan rentouttavaan jyskytykseen 5min välein totuttava. Tulisimmehan sitä kuuntelemaan 7 päivää paluumatkalla. Vitsailimmekin olevamme
harjoitusleirillä. Teltat pystyyn. Vesi kiehumaan ja ruoka kohti ääntä. Maisemien ihailua ja päivän tapahtumien kertausta. Pää tyynyyn ennen pimeän tuloa ja taas nukuttiin 2 tuntia pommiin, eli yhdeksän tunnin unet. Ei paljon junan jyskytys häirinnyt.