Tässä blogissa kerron Vladivostokiin kesällä 2014 suuntautuvasta moottoripyöräreissustani

13.6.14

Moskovasta Nishni Novgorodiin

12.6.2014 (alareunassa pari videolinkkiä) aamu valkeni ja heräsimme klo 4.30. Olimme nukkuneet vain muutaman tunnin, koska edellinen päivä meni nukkuessa ja unta oli turha houkutella. Aikaisen herätyksen ja liikkeellelähdön ajatus oli, että ehtisimme Moskovasta pois ennen ruuhkia ja päämääränä Kazan 800km päässä. Pieleenhän se meni loppupeleissä.
Two crazy finns
Pyörät startattiin 6.30 ja ajoimme keskustaan ohjatulle kaupunkikierrokselle. Helgi näytti paikat kertoen faktat kypäräpuhelimen kautta. Kaupungissa oli vähän liikennettä, ainoastaan katuja pesevät koneet kulkivat siellä. Vitsailimmekin, että Helgi on tyhjentävät kaupungin, koska "two crazy finns", kuten meitä täällä kutsuvat, ovat tulossa tutustumaan. Kaupungilta lähdimme kohti Kazania. Buukkasimme jopa hotellit sieltä valmiiksi, ettei tarvitse perillä etsiä.
Autoja jonossa
Ehdimme käytännössä ajaa vain 20-30km ja sen jälkeen alkoivat ruuhkat. Koska 12.6. on juhlapäivä, Kansallispäivä, olivat ihmiset lähteneet liikkeelle ja lomanviettoon. Kuvitelkaa 150km kaksikaistaista tietä suuntaansa,täynnä kaikennäköisiä autoja, paikallaan ja jokaisella kuskilla onnellinen ilme(vielä matkan alussa) vapaapäivistä. Moskovan suuntaan ei käytännössä mennyt kuin muutama auto, mutta kaupungista poispäin kaikki.
Pujottelurata
Tätä tietä pitkin piti sitten matkustaa 800km. Ihan järjetön yhtälö. Helgi sanoi, ettei ole 11 vuoden moottoripyöräurallaan nähnyt vastaavia ruuhkia. Ensimmäiset 150km kesti ajaa 5 tuntia. Ajo oli sitä, että hätävilkut päällä mennään autojen välissä ja välillä piennarta pitkin ja yhdessä vaiheessa ajoimme jopa ojaa pitkin, koska pyörät (ONNEKSI) sen sallivat. Autot antoivat hyvin kyllä tietä, eli jos he eivät nähneet, että välistä on tulossa ja autojen väli oli liian kapea, riitti pieni äänimerkki merkiksi ja tie avautui. Täysin arpapeliähän tuollainen on, koska jos joku kääntyy eteen tai avaa vaikka oven, on peltiä rutussa heti. Helgi sanoikin, että olemme saannet tehokkaan oppitunnin venäläisestä ajokulttuurista.
Kun matka ei etene niin muutetaan suunnitelmia
800km tavoitematkasta oli ajettu 350km ja aikaa oli mennyt 10 tuntia. Oli pakko muuttaa suunnitelmaa, perua hotelli Kazanista ja päätimme yöpyä Nizhni Novgorodissa. 50km myöhemmin päädyimme kaupunkiin, joka mielestäni on erittäin kaunis paikka. Hotellin etsimisessä meni tovi, koska Kansallispäivän takia joka paikka oli täynnä, mutta lopulta löysimme pienen hostellin jossa yövyimme. Ilta meni naureskellessa päivän kokemuksia ja myöhään illalla katsoimme vielä mahtavan Kansallispäivän ilotulituksen ja hörppäsimme maljapuheiden kera hieman vodkaa. Puheissamme kiittelimme Helgiä, hyvää ystäväämme kaikesta avusta ja järjestelyistä. Kaikki on toiminut moitteettomasti ja olemme löytäneet tosi ystävän, aidon motoristin ja hyväntahtoisen ja viisaan kaverin, jota tässä vaiheessa reissua tulee ikävä, koska tiemme eroavat ja jatkamme matkaa Antin kanssa kahdestaan. Toivottavasti näemme kuukauden päästä paluumatkallamme. Ilotulitus taisi muuten sittenkin olla Helgin järjestämä yllätys kahdelle hullulle suomalaiselle, kuten Moskovan katujen tyhjennyskin...täällä nimittäin toimii käyttämäni sanonta "pystyy järjestämään" ;)
ilotulitus
video ajosta 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti