Rajalta Pietariin

Hostellissa makaan sängyllä ja opettelen nopeaksi blogikirjoittajaksi kännykällä. Läppärikin olisi mukana, mutta kun se on niin pieninäppäimistöinen ei auta kirjoittamisessa. Hoitakoon se siis vain materiaalin kopioinnin tehtävää. Mutta asiaan.

Rajaa kohti
Saavuttiin serkun luota mökkimajoituksesta rajalle. Iltapalaa syödessä mietittiin mökillä, että 140km siirtymä+pakkaaminen+kaupassa käynti+rajanylityksen papereiden täyttö ja rajamuodollisuudet+rajalta viipuriin ajo veisi 5-6 tuntia. Herätys asetettiin klo 7, jotta ehtisimme 13-14 välille Viipuriin, jossa meitä olisi vastassa Dmitry, joka oli tullut edellisenä päivänä Pietariin. Noh...eihän se nyt ihan aikataulussa pysynyt. Ilta olisi kannattanut käyttää tehokkaammin pakkaamiseen ja videomateriaalin kopiointiin. Mutta mikäpä hätä tässä lomalla. Rajalle kuitenkin saavuttiin ja Viipurin tapaaminen ehti matkan aikana muuttua siten, että Dmitry oli jo rajalla vastassa. Eikä me oltu kuin pari tuntia suunnitellusta jäljessä. Onneksi tämä oli ainut päivä, jolloin oikeasti jouduimme laskemaan aikaa. Se loppuu nyt vähäksi aikaa.

Rajanylitys Vaalimaalta
Ennen rajaa löytyi huoltoasema, josta saimme pyörää varten tulliselvityslomakkeita ja täyttöohjeet. Vuoden takaisen Vienan Karjalan reissusta oli valokuvat täytetyistä papereista tallessa, joten paperit täyttyivät vauhdilla. Minulla oli parin viikon takaiselta Pietarin työreissulta maahansaapumiskorttipohja, joten se tuli täytettyä samalla. Antti haki itselleen vastaavan venäjänpuolen passintarkastuksesta ja täytti jonotuksen aikana. Jonoa oli kymmenkunta autoa meidän edessä Suomen rajalla ja kun päästiin liikennevaloista tullirakennuksen kohdalle, tehtiin nopea passin näyttö sisätiloissa ja takaisin pyörille. Suomalainen tullimies kävi kyselemässä minne suunnataan ja toivotti hyvää matkaa.

Raja ylitettiin hymyssä suin ja suunnattiin Venäjän tulliin. Kiltisti jonoon autojen perään ja passi ja paperit kourassa passintarkastukseen. Heti oli suomalaiset matkaajat ohjeistamassa, mihin kannattaa autojonon sijaan ajaa pyörät, eli suoraan tullikopin eteen, ja perustelu oli, että niin kaikki tekevät. Papereiden tarkastamisen jälkeen takaisin pyörille ja pieni siirto lähemmäs ja tekemään tulliselvitystä pyöristä. Sama suomalaismies joka äsken oli ohjeistanut parkkeerauspaikasta tuli nyt kirjaimellisesti ohjaamaan meidät tulliparakkien väliin, pois ajouralta. Perustelu oli, että niin kaikki tekee ja pääsenpähän sitten itse nopeammin jatkamaan.  Tämä kävi meille. Kiireimmät ensiksi. Tiedä vaikka siinä muuten menetetyn viisiminuuttisen aikana pääsee halpa bensa kallistumaan. Tulliselvityskaavakkeisiin lätkittiin leimat ja pyörät viimeiselle portille ja siellä tuli kaveri katsomaan leimatut paperit ja kyselemään tärkeitä. Minulta kysyi, että onko tavaraa paljon, ja vastasin vain että täynnä on laukut. Onneksi ei tarvinnut purkaa kamoja. Muutenkin odotellessa moni suomalainen kävi neuvomassa ja kertomassa tullimuodollisuuksista ja aika lailla oli vähättely kaiken leimaamisen ja tarkastamisen merkityksestä havaittavissa puheessa. Autoista piti siis avata peräkontti ja sen ne tarkastivat ja paperit, että leimat kunnossa ja sitten menoksi. Ei ole moottoripyörässä takahutlaria mitä avata...

Dmitry vastassa
5km rajalta ja goldwing ja tutut kasvot facebookista ja hangout -keskusteluista. Kaveri, jonka kirjaimellisesti tapasin netissä, xt660.com foorumissa, oli vastassa ja tapaamista oli odotettu. Kuulumisten vaihdon jälkeen hän sanoi opettavansa meidät heti venäläiseen ajokulttuuriin. Oppisimme sopivat nopeudet ja ajotyylin. Sanotaan tiivistetysti näin, että pikakurssi oli tehokas. Vauhtia pidettiin yllä sopivasti, kuulemma sakkorajat huomioiden ja tiet paranivat koko ajan, loppuvaiheessa täydelliseksi moottoritieksi. Ehkä eniten eroa tiessä on siinä, että oikeassa reunassa on melkein koko ajan "hidas" kaista eli rekat jyrää siinä. Sitten on normaali kaista, jossa sijoitutaan joko keskiviivan tuntumaan tai sitten niin oikeaan reunaan, että rekan renkaat vilkkaa apukuskin ikkunassa. Jos olet oikeassa reunassa, oletus on, että sinut saa ohittaa ja sitten lähdetään ohi, ei siten että haetaan vastaantulevien kaistalta vauhtia, vaan siten että myös vastaantulevat voivat ohittaa samalla.

Kai tämä on tuttua osalle lukijoista ja hyvä niin, mutta minulle se oli kirjoittamisen arvoinen kokemus, joka jatkuu nyt pari kuukautta, helpottuen luonnollisesti itään mentäessä.

Viipuri-Pietari pätkällä ohittelu oli käytännössä jatkuvaa hommaa. Positiivista siinä on se, että ajoimme 200km käytännössä pysähtymättä koska niin skarppina sai olla. Hyvää on myös se, että vaikka kovasti mennään kovassa liikenteessä, voi hyvin puhua ajovirrasta, joka soljuu eteenpäin luonnollisesti. Mutta sitten kun rysähtää niin lunastuskuntoon menee helposti niin auto kuin ihmiset.

Dmitryn ohjeet "ajokoulutuksen" jälkeen olivat seuraavat,
1. Ei saa ajaa yli 60km/h ylinopeutta, koska menee varmasti kortti.
2. Keltaista viivaa ei ylitetä ikinä.
3. 0-promillea aina liikenteessä!