Tässä blogissa kerron Vladivostokiin kesällä 2014 suuntautuvasta moottoripyöräreissustani

28.6.16

Kiire on mielentila, sanotaan.

6 päivää lähtöön ja kiire kiireettömyyteen

Vielä olisi hetki aikaa lähtöpäivään. Vain siis hetki. Tajusin tämän vasta pari päivää sitten, kun aloin kaivelemaan kaapeista matkalla tarvittavia tavaroita. Eihän ne olleetkaan edellisen reissun jälkeen selkeästi yhdessä paikassa, vaan siellä täällä, kaapeissa ja varastossa.

Tämä etsiminen käynnisti itse moottoripyörään ja matkatavaroihin liittyvän valmistautumisen. Venäjänreissulla valmistauduin niin perusteellisesti, että olin varma, että kaikki tarpeellinen on mukana ja ylimääräistä en ole kuljettamassa. Tästä syystä ajattelin, että eihän se nyt Suomen ympäri reissu voi niin hankalaa olla pakkaamisen ja pyörän huollon suhteen. Väärässä olin. Aika loppuu. Tuudittauduin hyvän olon tunteeseen, että kaikki on ihan valmiina.

Pitäisiköhän öljyt vaihtaa, miltäs nuo renkaat näyttävät

Tapasin mukaan lähtevän kaverini, Juhan, lauantaina, muutama päivä sitten. Hänen pyörä oli levällään tallissa, tosin suunnitellusti, mutta varaosia odoteltiin sielläkin. Omaa pyörää en ole tämän kevään vähäisten ajojen takia paljoa tutkiskellut, mutta nähtyäni Juhan määrätietoisen huollon, tajusin, että en edes muistanut milloin vaihdoin viimeksi öljyt. Ei siitä kovin kauan voi olla, koska eihän noita kilometrejäkään ole tullut. Samalla tutkiskelin renkaiden kuntoa. Näyttäisi, että liikkeelle niillä pääsee, mutta ei varmasti loppuun asti. Tässähän alkaa syntyä huoltolistaa, ja suodattimia ja renkaita on alettavava tilaamaan. Kysymys kuuluu vain, että mitä kaikkea muuta on vielä tehtävä.

Muut katsoo jalkapalloa, minä tavaroiden toimitusseurantaa

Nyt on sitten huoltoon tarvittavia osia tilattu ja tiukka odotus käynnissä. Huumoriksihan tämä kääntyy, kun heräsin perusasioihin näin myöhään. En luonnoltani ole "hälläväliä" tyyppi, mutta vähän se orastaa nyt tässä tapauksessa. Kaiken tämän kruunaa se, että tällä hetkellä valtava kiire työssä (loman alkamisen takia) ja reissuvalmistelussa tullaan kruunaamaan kiireettömyydellä moottoripyörän päällä. Tästä herää kysymys, että onko tämä vitkastelu vain tyydytyksen maksimointia, vai olenko minä todellisuudessa ymmärtämässä sen tosiasian käytännössä, että yleensä kaikki menee hyvinpäin, ilman turhaa stressaamista.

Onneksi voimme ensimmäisellä leirinuotiolla, ajopäivän päätteeksi, naureskella tällekin toiminnalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti