Tässä blogissa kerron Vladivostokiin kesällä 2014 suuntautuvasta moottoripyöräreissustani

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesä 2016. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesä 2016. Näytä kaikki tekstit

14.7.16

Seitsemäs ajopäivä (vuorokausi)

Heräsimme tiistai-aamuna pitkälle venähtäneen mökkeilyn merkeistä ja kyllä väsytti. Kamat kasaan ja matkaa jatkamaan noin klo 11. Ajelin 20km Möhköstä kohti Ilomantsia tankkaamaan.

Oli yhtä haukottelua koko asvaltilla ajo ja sitä jatkui vielä jonkun aikaa tankkaamisen jälkeen. Arvelin jo, että tästä päivästä ei tulisi yhtään edistyksellinen ja matka ei edistyisi. Siinä asvalttia ajelessa hiipi jo mieleeni, että pitäisikö oikaista Suomen läpi suoraan kotiin. Ajatus kuitenkin hiipui pian, kun pääsin rajanpintaan ja hiekoille. Siitä se päivä lähti liikkeelle, hymy palasi kasvoille ja väsymys oli tiessään. Olin ennen reissua päättänyt, että ympäri ajetaan, vaikka rautaperseajona, jos ei muuta.

Sadetta tiedossa, mutta missä kohti

Koko reissua on kuvastanut hyvin se, että navigaattorin sijaan on tullut enemmän tutkittua sadetutkaa. Aamu alkoi jälleen siten ja tiesin pukea sadeasun heti päälle. Suoraan vastaani tulisi ukkosrintama, nyt vain olisi edettävä mahdollisimman pitkälle hiekkoja ennen kuin sade yllättää. Pilvet alkoivat tummua Kesälahden kohdalla ja kun sade alkoi, suuntasin suosiolla asvaltilla ajamaan sitä kohti. Noin 50km jälkeen takaisin hiekoille, kunnes Imatran ja Lappeenrannan välissä iski uusi myräkkä.

Nyt on liukasta

Siinä sitä sitten oltiin vasta lanatulla hiekkatiellä, jota piiskasi toinen sadeaalto, ensimmäisen jo kasteltua tien läpikotaisin. Oli kyllä reissun hankalin tie ajaa. Lanatulla tiellä ei nähnyt yhtään uria ja irtohiekka oli kuin vesipatsaan päällä. Muutaman kerran eturengas lähti niin reippaasti omille teilleen, että olin varma kaatumisesta. Ainoa vaihtoehto oli vain kääntää hanaa ja toivoa, että veto auttaa. Auttoi onneksi. Mutta hidasta etenemistä se oli kuitenkin. Lopulta tie vaihtui kovapohjaiseksi ja sade lakkasi. Vauhti kasvoi ja adrenaliini laantui.

Kyllä se kartalla näkyi, mutta...

Onneksi olin tajunnut hyödyntää navigaattorissa maastokarttoja, koska niistä näki nopeampia ja vaihtoehtoisia teitä ja reittiä pystyi muuttamaan ilman, että joutui palaamaan liian kauas takaisin.

Ensimmäinen reittimuutos tuli Lappeenrannan jälkeen, jossa reitillä oli maininta, että tie poikki (asvalttisiirtymä). Ajoin kuitenkin katsomaan, jos sieltä pääsisi kuitenkin läpi. Ei päässyt, silta poissa, eli korjauksessa ja kyltin reittiehdotus näytti valtavaa lenkkiä takaisin Lappeenrantaan.

Karttoja hetken tutkittuani löytyi pieniä hiekkateitä, joilla oikaisin sillan jälkeiselle reitille. Paikalliset hyödynsivät samaa mökkitietä, koska liikennettä oli paljon vaikka tie oli pieni. Saavuin Parikkalaan, ihailin valtavia määriä rahtijunia ja jatkoin matkaa.

Noin 20km jälkeen pysäytin pyörän tien sivuun ja sammutin sen. Vastaan tuli tyttö valkealla ratsulla ja kun hän saapui kohdalle, juttelimme hetken hevosen ja moottoripyörän kohtaamisesta, miten hevoset reagoivat jne.

Sitten päädyin taas umpikujaan. Kuljin ennakkoon suunnittelemaani reittiä ja reitti johti talon pihaan, josta kartan mukaan tie jatkuu. Ei jatkunut, tai olisi kai siinä heinikossa voinut olla tiepohja, mutta takaisin oli lähdettävä. Samalla tiellä oli aiemmin tullut vastaan koiran ulkoiluttaja ja kun palasin samaa tietä, pysähdyin kysymään reitistä. Sain ohjeet nopeimmalle reitille kiertää tie, joka siis oli olemassa, mutta ei ollut kuitenkaan. Mukava juttutuokio keskeyttämään jatkuva ajaminen.

Parikkalan ja Vaalimaan välinen hiekkatie oli tilanteeseen liittyen erittäin nautinnollinen. Matkaa edistävä ja sopivan mutkainen. Ehkä suurin ero tämän osan teissä aiempiin itärajan teihin on se, että täällä vesistöt rikkovat enemmän kulkemista, tiet ovat mäkisempiä ja erittäin mutkaisia.

Tutkiskellessani karttaa, huomasin, että Virolahti lähestyi, karttaan piirtyi jo Suomenlahti ja olisi mietittävä miten aion edetä. Kello oli vaille 7 illalla ja sadetutkassa ei enää näkynyt tulevia sateita. Ajonautinto oli päällä ja aamun karmea olo oli sateen myötä kadonnut kokonaan.

Aamupuurolle klo 7

Suomenlahti kartassa tarkoitti myös samalla sitä, että liikennemäärät kasvaisivat ja ihmisiä olisi joka nurkalla. Ajatus liikenne ja ihmispaljoudesta ei houkutellut, kun olin matkustanut monta päivää "korvessa". Viimeisiä hiekkoja ajellessani sain ajatuksen, että entäs jos jätän Etelä- ja Länsi-Suomen hiekat ajamatta, ehkä seuraavana vuonna sama reitti uudelleen, mutta nyt etelän suuntaan aloittaen.

Haminaan saapuessani klo 21.30 laitoin MC-Pölyttäjien Whatsapp-ryhmään kuvan Haminan reserviupseerikoulusta. Tiesin tämän merkitsevän pojille paljon, koska he olivat nuoruudessaan maatuneet ko. paikassa. Vastauksena Antilta (Venäjän reissun ajokaveri) tuli kysymys seuraavasta yöpaikasta. Vastasin, että keitä aamupuuro, niin tulen syömään. Siis Vaasaan. Ja näin syntyi päätös siitä, että loppu ajetaan rautaperseajona asvaltteja pitkin ja kiertely pikkuteitä pitkin jää tällä kertaa. Olinhan saanut ajettua eniten itselleni merkkaavat paikat, eli pohjoisen ja itärajan itseäni tyydyttävällä tavalla. Muulla ei ole merkitystä.

Vähän liikennettä ja jälleen ajoa kesäyössä. Ensi vuoden ajoteema on kyllä kesäyön ajot.
Takana oli yli 500km, klo 11-22 ja edessä olisi yli 600km asvalttia. Tiet olivat yllättävän hiljaiset liikenteen suhteen. Piristystä ajoon toi se, että hiekkojen noin 50km/h vauhti oli nyt jatkuvaa 120km/h. Olin kuin juuri herännyt. Laitoin kypäräpuhelimesta kuulumaan iskelmää Spotifystä. Kyllä, luit oikein, iskelmämusiikkia. Matka eteni siten, että ajoin niin kauan kuin jaksoin, sitten parkkiin tai kahville ja taas mentiin. Liikenne väheni kehäkolmosen jälkeen Turun tiellä entisestään, kunnes 8-tie, jonka tiesin aiemmasta kokemuksesta erittäin tylsäksi, oli niin hiljainen liikenteeltä, että teki melkein mieli pysähtyä, jos näki rekan parkissa. Silloin tällöin vastaan tuli auto tai rekka, mutta nautin auringonvalon lisääntymisestä aamuyöllä ja kuivasta suorasta tiestä.

Ajatukset lepäsivät ja kyllä se väsymyskin hiipi mieheen pikkuhiljaa. Käytin kaikki mahdolliset tekniikat, jotka reissatessa on oppinut väsymyksen voittamiseksi ajaessa. Esimerkiksi pieni pysähdys, kävelyä ja energiajuomaa tai keskiviivan pujottelua, takki auki ja tuuletusta tai tapeilla seisomista jne. Pitkä tarina lyhyesti, aamulla rytmitin saapumisen Antin luo siten, että klo 6 olisin perillä ja soittaisin herätyksen pahoitellakseni, että olen tunnin etuajassa. Väsymyksen huomasi siitä, että etsin kämppää kadun väärästä päästä, ja ihmettelin, että missä se Antti asuu.

Talo talolta kiersin katua, jonka tiesin kyllä oikeaksi kaduksi, ja lopulta löysin oikean osoitteen...kadun toisesta päästä. Ihan kuudeksi en siksi ehtinyt, mutta jälleennäkeminen oli mukavaa.

Kohta istuimme aamupuurolla, Antti muistutti, että Ahvenanmaa kuuluu myös Suomeen, joten ensi vuodelle tai seuraavalle olisi ajettavaa vielä. Itse en tätä ollut ajatellut. Olo oli kuin pikku humalassa, tiesin tämän jo aiemmalta rautaperseajoltani. Asiat eivät tulleet mieleen tai tarinointi ei luistanut kuten normaalisti, mutta onnellisuus siitä, että kohta olisin kotona helpotti oloa.

Viimeinen siirtymä

Antti lähti töihin, itse nukahdin sohvalle muutamaksi tunniksi. Antin palauttua juttelimme ummet ja lammet, kuten normaalistikin ja sitten lähdin iltaa vasten kotia kohti. Kotiin päästyäni ajokamat jäivät tyypilliseen tapaan pihalle, tavarat purkamatta pyörään. Pikaiset kuulumiset perheen kanssa, perinteistä kotiintulopizzaa syödessäni, saunaan, muutama olut ja nukahdin nojatuoliin istualtaan.

15 tunnin yöunet ja herätessäni olo oli, että eikun pakkaamaan ja jatkamaan. Olisihan sitä tietenkin toisenkin viikon vielä ajanut etelän ja lännen hiekkoja, mutta lyhyt loma ja lasten kanssa lomailu vei voiton.

Yhteenveto reissusta tulee parin päivän päästä, nyt kuitenkin osaan sanoa sen, että nautin kaikesta satoi tai paistoi, yksin tai kavereiden kanssa.

Paljon tuli ajettua, paljon olisi vielä kierrettävää Suomessa. Käsivarsi ja etelän ja lännen rajanpinnassa kulkevat tiet tärkeimpinä seuraavaa kertaa varten. Jo nyt olen saanut reittivinkkejä, joten oppimista tulee koko ajan. Pisteet reitillä on yöpymispaikkoja


13.7.16

Maanantain välipäivä

Maanantaiaamuna heräsin kymmenen jälkeen, kun kaveri Joensuusta laittoi viestiä, että lähti ajamaan kohti Möhköä. Tapasimme, kuulumisten vaihtoa ja sitten Ilomantsin keskustaan ostoksille ja syömään.

Ajelimme takaisin leirintäalueelle, leirintäalueen omistaja mukana, ja kiertelimme katsomassa sotahistoriakohteita. Lisäksi vierailimme tapaamassa kuvaamamme dokkarin henkilöitä ja kertasimme 14 kuluneen vuoden elämäntapahtumia.

Illalla saunottiin. Normi mökkeilyä. Meni myöhään ja aamulla oli ajoissa tarkoitus jatkaa matkaa.

11.7.16

Kuudes ajopäivä (ja yö)

Mitähän tästä tulee

Huoltopäivän jälkeen herätys oli asetettu sunnuntaiaamulle klo 8.30. Torkutin, käänsin kylkeäni lämpimässä mökissä ja jatkuin uniani. Mitä lie unet olleet, mutta heräsin vasta 11.30. Jepjep. Menikö ajopäivä siinä, ajattelin.

Olimme illalla viestitelleet kaverin kanssa, että tapaisimme Ilomantsissa tai Möhkössä. En taida ehtiä.

Hiekkaa, hiekkaa, en malta lopettaa

Pakkasin kamat, juttelin hetken leirintäalueen pitäjän kanssa ja suuntasin kohti Raatteentietä. Aurinko pilkahteli ja positiivisena olin pakannut sadevaatteet sivulaukkuun. Mennään niin kauan, kunnes sataa.

Ei satanut. Ajoin 593km, joista hiekkaa täysin rajan pinnassa sen 450km. Teitä voisin kuvailla Kalle Päätalon yksityiskohtaisella tyylillä Iijokisarjan verran, mutta tiivistän ne näin; vaihtelevia, haasteellisia ja helppoja. Kauniita ja mieltä kohottavia.

Etenin turvallisuus edellä. Koin samoja paikkoja, joissa olin talvisohjossa edennyt Mc Pölyttäjien kanssa. Tällä kertaa ei ollut lunta. Pakko oli kavereille lähettää kuvia auringonpaisteesta ja kuivista teistä. Kun on harjoitellut sorateiden saloja kavereiden kanssa, alkoi tulla ikävä matkaseurasta. Parasta on kun kaveri näkee jalan asennosta milloin pyshdytään ja milloin jatketaan. Ja tällaiset tiet. Reissun paras ajopäivä.

Luulin päätyväni Lieksaan. Uudet rajanmukaiseiset reitit eivät vieneet aikaa, vaikka lähdin myöhään liikkeelle. Ennen Ilomantsia ajoi rajanpinnassa myös motoristi vastaan, paikallinen, ja hän antoi hyviä neuvoja eteenpäin. Vaihdettiin yhteystietoja varmuuden vuoksi, jos sattuisi tulemaan ongelmia.


Kilometrejä oli kuitenkin sen verran ajettuna, että jouduin suuntaamaan Lieksaan. Päädyin siellä ABC:lle, tankkasin ja ajattelin syödä. Kassajonossa olin toisena, pyödissä istui 4 ihmistä. Kaadoin kahvin pahvikuppiin ja tilasin juustohampurilaisaterian. Myyjä vastasi, että kestää 20-30 minuuttia, kun on ruuhkaa. Katsoin hölmistyneenä ympärilleni. 50 vapaasta istumapaikasta oli vapaana 46 ja minä tilasin pikaruokaa, jonka toimitusaika on puolituntia. Jos sali olisi täynnä, olisin samalla logiikalla paikalla vielä huomenna, reippaastikin.

Kaupasta vielä evästä mukaan ja pullollinen lukkosulaa. Nyt oman pyörän virtalukkoni temppuili, eli avain ei kääntynyt suosiolla. Suihkautin sitä kunnolla lukkoon ja näin ongelma oli ainakin hetkellisesti ratkaistu. Aseöljyä pitäisi löytää.

Tää yö nyt ajellaan ja nautitaan

Takaisin rajanpintaan. Päivän aikana olin hyödyntänyt suunnistukseen rajavyöhykkeestä kertova keltaista merkintää. Aina kun tie meni rajavyöhykkeen vieressä, ajoin siellä. Tämä tarkoitti myös sitä, että Mopedmap.net sivustolla suunnittelemani reitti tarkentui, koska navigoin puhelimen Locus -navisoftalla ja siinä oli käytössä maastokartat. Mopedmapissa en saanut käyttöön niin tarkkoja karttoja. Muutamia pummeja tuli myös. Yksi isoimmista oli Koivusuon luonnonpuiston halki menevällä tiellä. Suoalue, siellä tie, joka oli tosi urainen ja kaatuminen oli monta kertaa lähellä. Ja eikös sitten puolessa välissä ole "Tie päättyy" -kyltti, vaikka kartan mukaan ei pääty. Samaa uratietä sitten kieli keskellä suuta takaisin. Noh, olisihan se päättymisen merkki voinut olla tien alussa, mielestäni. Mutta positiivisesti ajateltuna oli sentään puolessa välissä, eikä ihan lopussa.

Ihan rajalla


Tämän jälkeen tein tietoisen pistoajon, eli että joudun ajamaan samaa reittiä takaisin. Olin reissua suunnitellessani löytänyt Suomen ja EU:n itäisimmän pisteen, jonne pääsee aivan rajan tuntumaan, alueelle, jossa on pysyttävä naruaidan sisällä. Ja siellä sitten pakolliset kuvat rajatolpista yms. Kello oli 23. Ja tiedoksi, siellä on todella hieno kota ja useampi majoituspaikka. Hetken mietin, että jäisin paikalle, mutta päätin jatkaa. Olin koko päivän nauttinut suunnattomasti ajamisesta ja en malttanut lopettaa. Nielin kilometrejä ja koska tiet olivat niin vaihtelevia, oli tunne kuin pelaisi uutta tietokonepeliä. Sitä vain ammentaa enemmän ja enemmän. Eikä halua lopettaa.

Meillähän on yhteinen tuttu

Saavuin lopulta Möhkön kylään. Olimme aika tarkkaan 15 vuotta sitten olleet täällä kaverini kanssa kuvaamassa raudanvalmistusdokkaria. Ajoin paikallisen mökkikylän pihaan tarkistaakseni, olisiko siellä vielä joku yhden aikaan yöllä hereillä. Kiitos jalkapallofinaalin, vastaanotossa oli valot ja omistaja tuli pihalle. Nopeasti kauppaneuvottelu, tai oikeastaan esitin vain tarpeeni ja sain avaimen kouraan. Pelin ratkettua tekisimme paperityöt. Kun olin purkanut kamat mökkiin, saapui omistaja paikalle. Kuulumisten vaihto, Pohjois-Karjalaiseen rentoon tyyliin ja kohta huomasimme, että meillähän on yhteisiä tuttuja, mies jonka sukunimi alkaa W:llä. Sanotaan nyt vaikka näin, että tämän jälkeen keskustelut jatkuivat myöhään ja käsittelivät koko maailman asiat.
Ruohonleikkuusta matemaattisiin hypoteeseihin. Hauskaa oli. Nyt odotan kaveriani saapuvaksi. (jonka kanssa kuvattiin täällä 15 vuotta sitten) käymme tapaamassa kuvattuja henkilöitä ja illalla mökkeilemme oikein urakalla. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakin. Matka jatkuu kai huomenna. Ei passaa liikaa suunnitella.


9.7.16

Viides ajopäivä (ja yö)

Siirtymäpäivä

Illalla Sevettijärvellä leiriydyttyämme keittelimme sapuskat, otimme muutamat napanderit ja painuimme telttoihimme. Kirjoittelin vielä blogipäivityksen ja olihan se jo varmaan lähempänä kahta, kun laitoin Earit korviin ja aloin nukkumaan.

Herätyskello soi 8.30, mutta torkuttelin vielä puoli tuntia. Telttaan ei kuulunut sateenropina, joten odotukset säästä olivat samanlaiset, kuin edellisenä päivänä. Illalla olimme tutkineet karttaa, että koukkaisimme vielä Karigasniemeen ja ajaisimme sieltä Tenojoen reunalla eteläänpäin, palataksemme Ivaloon menevälle tielle. Kamoja pakatessamme totesimme, että tehdään päätös, kun saavumme nelostielle.

Aika pian lähdön jälkeen alkoi satamaan. Kivakiva, kyllähän se yksi kuivapäivä joka neljäs päivä kelpaa. Asiat voisivat olla huonomminkin. Mutta onhan se totta, että kun reissussa tutkii enemmän sadetutkaa, kuin tiekarttaa niin jossakin välissä se pääsee hieman ihmettelemään.

Päätimme, että jatkamme reittisuunnitelman mukaisesti kohti etelää. Reipas matkavauhti päälle, Inarissa Juha kävi ostamassa tuliaisia, Ivalossa minä Usb-laturin ja uuden sadeasun, koska edellisen housut tahtoivat päästää vettä läpi ilmastointiteipistä huolimatta ja sadetakin vetoketju ei tykännyt ilmeisesti muodoistani. Siinäpä kohokohdat ajosta. Tiethän olivat asvalttia ja suoria ja leveitä. Interphonesta kuului radiokanavista vain Ylen klassinen ja Ylex. Valitsin ensimmäisen, koska en jaksanut höpöhöpö keskustelua suomalaisesta säästä. Välillä ajelimme vanhantien tai museotien kautta.

Noin 80km vaille Sodankylä, pysähdyimme ja Juha totesi miettivänsä kotiin suuntaamista ja Sodankylästä. Aiemmin olimme pähkäilleet Lieksaan asti ajamista yhdessä, mutta Sodankylästä lähtiessä hän pääsisi käymään kaveriaan moikkaamassa. Eikä päätöksen motivaatiota varmaankaan vähentäneet sadekelit. Sovittiin, että päätetään Sodankylässä, kun pysähdytään tankille ja syömään. Eli tutkitaan sadetutkaa.

Tylsästä siirtymästä loppumattomaan nautintoon

Niin siinä kävi, pizzan syönnin lomassa, että Juha päätti suunnata kotiin ja minä jatkoin yksin reittisuunnitelman mukaisesti. Kiitos Juha mukavista reissukokemuksista. Otetaan pian uudelleen.

Reittini jatkui kohti Lokan tekojärveä. Sen olin halunnut nähdä. 80km asvalttia ja olin perillä. Pari valokuvaa, maisemien tutkimista ja sitten hiekkateille itärajan pintaan. Olin aiempina kesinä ajanut Rukajärven tieltä Raatteentielle rajoja myöten kulkevia hiekkateitä ja tiesin suunnilleen mitä odottaa. Kello oli 17 ja päätin ajaa niin kauan, kunnes alkaa satamaan, koska mitään paikkoja ei kolottanut, maha oli täynnä ja intoa riitti, koska tiesin hiekkojen alkavan.

Päätin kuitenkin edetä maltilla, koska aiemmalla reissulla olin kaatunut ja se säikäytti silloin, koska eihän siellä kukaan liiku, ainakaan ilta-aikaan ja apua olisi vaikea saada. Lokan tekojärveltä aloitin ja 140km kilometriä oli ensimmäinen hiekkastintti. Mäkiä, kurveja ja erityisen hienoja maisemia. Porojakin oli, mutta ei vaaraksi asti. Ja mikä parasta, kuivaa ja kohtuullisen lämmintäkin, tosin lämpövuoret ja sadeasu olivat ne lämmittävimmät. Sadetutka oli näyttänyt sateetonta alueelle, joten hyvillä mielin jatkoin matkaa. Välillä pysähdyin ottamaan pakollisen selfien, mutta muuten vain nautin kesäillasta ja yöstä ja päästelin menemään.

Päädyin siis Lokasta Savukoskelle, rajaa myötäilevää, mutta matkaa edistävää hiekkatietä. Reitin olen suunnitellut koneella, joten täydellisesti se ei varmaan aina rajan lähelle mene ja pistoteitä en edes takaisin aja (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Ajatuksena suunnittelussa oli, että matkan on edistyttävä.

Savukoskelta ajoin asvalttia Sallaan, ja reippaasti ennen Kuusamo taas rajanpintaan, Kuusamo hiekkateitä pitkin kiertäen. Välillä tietenkin oli asvalttia, mutta pääsääntöisesti hienoja hiekkatiepätkiä. Toistasataa kilometriä taas hiekkoja. Kuivakeli jatkui ja kello oli jo yksi kaksi yöllä, kun ajattelin tästä tulevan yli 1000km ajopäivä, eli hyvä päivä. Niin se vain tuntuu olevan, että ensimmäiset päivät menee lämmitellessä ja säätäessä ja kun vauhtiin pääsee niin kilometrejäkin kertyy.

Se mikä harmitti, oli edellisen telttayön takia lataamatta jäänyt kamerakalusto, videokuvaa ei Kuusamon kierrosta tullut. Täytyy käydä toiste kuvaamassa.

Reittiongelma, majapaikkaa etsimässä

Ennen Juntusrantaa, oli reittisuunnitelmassani ensimmäinen virhe. Ajoin suunnitelman mukaisesti, Juntusrannan kiertäen, mutta tie joka oli reittisuunnitelmassa, ei ollutkaan kuin metsäkoneen ura. Sinne en yksin viitsinyt keskellä yötä. Eikun takaisin. Bensakin alkoi olla vähissä. Juntusrannassa oli kyllä asema, mutta ei automaattiasema, oli pakko suunnata Suomussalmelle. Sitten 45km ennen Suomussalmea alkoi satamaan. Pitkälle pääsin kuivana. Ajoin vielä Suomussalmelle mennessä reittiäni pitkin, laitoin navigaattoriin laavut ja kodat näyviin ja kiertelin katselemassa yöpaikkaa. Ei löytynyt sellaista tienvarressa olevaa kotaa tai laavua, että pyörällä olisi helposti päässyt. Suuntasin Suomussalmelle, olin siellä klo 04, tankkasin, löysin sopivan kodan 20km päästä ja painelin sinne.

Tulet, vaatteet kuivamaan, vedet kiehumaan ja ruoan syöntiin. Kun kota lämpesi, nukahdin onnellisena päivästä. Olisin halunnut kirjoittaa heti kaiken ylös, mutta akku oli jostakin syystä vähissä. Varmaankin siksi, että Ivalosta ostamani Usb-laturi ei ollut kaksinen.

Tarkistin ajetut kilometrit. Niitä tuli 1076. Ja niistä veikkaisin 400 hiekoilla. Ajoaika oli 13 tuntia, ja matka-aika noin 18 tuntia. Alla kartta ajetusta reitistä.

Ostettavaa, huoltoa, jatkon suunnittelua

Heräsin kodasta klo 12.45. sade ropisi kattoon, mutta kirkastakin näkyi taivaalla. Kamat kasaan, puhelimen latausta pyörässä sen verran, että kotona tietävät missä olin menossa. Päätin pitää vielä Suomussalmella huoltopäivän, olin aiemminkin ollut paikallisella leirintäalueella yötä Itä-Suomea kiertäessäni, ja tiesin paikan omistajan puheliaaksi kaveriksi. Suuntasin leirintäalueelle, tyhjensin kamat kuivamaan ja sitten shoppailemaan. Palattessani leirintäalueen mies kutsui kahville, juteltiin maailman menosta yli tunti ja sitten asetuin mökkiin.

Huomenna, jos sää sallii, ajan Lieksaan Änäkäisen kodalle yöksi, jos on huonompaa keliä, majoitun Lentiiraan, tuttuun majataloon. Täytyypä tarkistaa vieläkö se on olemassa. Näistä kun ei tiedä nykypäivänä, kuten leirintäalueen isäntä tokaisi.

Alla vielä kuluneiden ajopäivien reittikartat.

Päivä 1
Päivä 2
Päivä 3
Päivä 4
Päivä 5

8.7.16

Neljäs ajopäivä

Pyyhejoutsenia

Majoituimme Karigasniemessä kalastajan majatalon uusiin hotellihuoneisiin. Kyseessä oli niin uudet huoneet, että olimme kyseisessä huoneessa ensimmäiset majoittujat. Pyyhkeetkin oli väännetty joutsenen muotoon, veikkaan, että vuoden päästä ne ovat hyllyllä viikattuina. Mutta kuitenkin, hyvin nukutti. Aamulla, aamupalan jälkeen, olimme noin klo 10 liikenteessä. Ajoimme suoraan paikalliselle korjaamolle, jonka sijainnin saimme edellisenä iltana paikalliselta taksisuharilta. Hän kertoi myös, että kaikki leirintäalueet olisivat täynnä, koska Tenolle tulevat kalastajat valloittavat ne.

Matkamiesten tarinoita

Aamulla ennen lähtöä pyörähdin ostoksilla paikallisessa K-marketissa. Tai voiko sanoa, että toisessa vierekkäisessä. Täällä tuntuu niitä olevan aina kaksi vierekkäin. Käykää tarkistamassa vaikka. Syytä en keksinyt. Kaupasta palattuani näin Honda Africa twinin ja jonkun kyykkypyörän. Kaveri oli "vartioimassa" kamoja, kuten mekin teemme normaalisti. Aamuväsyneenä ajattelin, että tänä päivänä jututan mahdollisimman monta matkalaista.

Saksasta saapuneet motoristit olivat neljättä päivää Suomessa. Vaihdoimme kokemuksia ja yhteystietoja. Heidän matka jatkui kohti Jäämerta ja sitten Norjan kautta pois. Telttaöitä olivat viettäneet sateisessa Suomessa, mutta ajohalut olivat kovia. Tämän päivän aikana pääsin tapaamaan monenlaista kulkijaa.

Purkamista ja kasaamista

Korjaamolle saavuttuamme Juha purki bemarin virtalukon irti, samalla kun minä vaihdoin eturattaan, jonka olin aiemmin Tornion Motonetistä ostanut. Virtalukon piuhojen pohjasta löytyi löysällä oleva kaapeli, jota emme pystyneet tinaamaan, mutta laitoimme sen tiukasti paikalleen kiinni massalla. Asia on tekstinä hankala selittää, mutta kahden tunnin operaation jälkeen pystyimme luottavaisin mielin jatkamaan matkaa.

Ollaankos me nähty, vai miten oli hä?

Lähdimme kohti Utsjokea. Reitti eteni Tenojoen vartta. Aurinko oli hellinyt päiväämme koko ajan ja maisemat olivat huikeita ensikertalaiselle (näillä seuduilla). Päässä takoi vain ajatus, että ensi kesänä on pakko tulla uudelleen. Tämä fiilis kai pakottaa kaikki motoristit aina tänne uudelleen ja uudelleen. (Ehkä ensi kesänä isommalla pyörällä).

Pysähdyimme välillä kuvaamaan jokimaisemaa ja luonnollisesti itseämme. Unohtamatta loputtomia kuvia moottoripyöristä eri taustalla. Eräällä pysäkillä oli kolme harrikkakuskia ja aamun päätökselle matkalaisten jututtamisesta, päätin mennä kyselemään määränpäätä. Ei aikaakaan, olimme keskustelemassa lähtöpisteestä ja niinhän se paljastui, että matkalaiset olivat Kuopion suunnalta ja kohta selvisi, että yksi kavereista tunsi veljeni ja oli jopa ollut etsimässä kanssamme (kera 100 muun) nuorinta veljeäni keväällä 2014, kun hän katosi ja löytyi lopulta menehtyneenä.

Kun savolaiset alkavat puhua keskenään, ei siinä yhdellä tupakilla selvitä. Lopulta toivottelimme hyviä reissuja ja jatkoimme matkaa omaan tahtiin.

Utsjoella iski kulttuurin nälkä ja kävimme vierailulla Utsjoen luontotuvalla. Pihaan saavuttuamme huomasin erikoisen polkupyörän ja uteliaana menin jututtamaan matkalaista. Kyseinen pariskunta oli lähtenyt 4,5 viikkoa sitten Saksasta polkupyörillä kohti pohjoista Suomea, tarkoituksena polkea Norjaa myöten takaisin.
Ei siinä vielä kaikki, mutta heillä oli matkassa mukana 6-vuotias poika, joka hoiti myös osansa polkemisesta. Hämmästelin asiaa moneen kertaan ääneen ja hämmästelen edelleen. Kyselin, että oliko heillä paljon karkkia ja Ipad mukana pojalle ja miten he olivat jaksaneet Suomen kauniin sade- ja ukkossään. Kuulemma polkimen kierros kerrallaan. Pitkän juttelutuokion jälkeen kävin ostamassa pojalle suklaalevyn. Tuli omaa nuorimmaista niin ikävä, kun esittelin valokuvia, joissa poikani matkaa kanssani moottoripyörällä. Saman ikäisiä kun molemmat sattuivat olemaaan. Sitten oli jatkettava matkaa.

Päädyimme Utsjoen kautta Nuorgamiin, Suomen pohjoisimpaan kylään ja matka jatkui Norjaan. Tarkoituksena ajaa lenkki Norjan kautta kohti Sevettijärveä ja välttää tällä paluu samaa reittiä takaisin. Samalla saisimme kosketusta Jäämereen ja pääsisimme fiilistelemään alueen maisemia. Ja kyllähän ne olivat huikeita. En osaa kuvailla, mutta suosittelen, vaikka kontaten kiertämään reitin.

Ennen Neideniin saapumista puimme varmuuden vuoksi sadeasut, vaikka aurinko oli hellinyt ajoamme. Muutama pisara taisi jopa sataakin, mutta maisemia ihaillessa ja mutkateitä ajellessa niitä ei edes tajunnut.

Suomeen palatessamme teimme yksinkertaisen sotasuunnitelman. Valitaan Sevettijärven ympäristöstä nätti järvimaisema ja laitetaan leiri pystyyn. Näin teimme, söimme ja joimme kunnolla ja istuimme iltaa leirissä. Erittäin nautinnollista. Aurinko ei laske ja tarinoita piisaa.

Karttaa tutkimme vielä illan päätteeksi sillä ajatuksella, että jos sää on yhtä hyvä kuin tänään, niin päädymme Tenojoen varteen uudelleen, mutta nyt ajamme Karigasniemestä etelään. Hiekkatie kenties... mutta siitä lisää sitten huomenna. Tänne päätynyt ei hevillä haluaisi pois.


6.7.16

Kolmas ajopäivä

Melkein Kilpisjärvelle, melkein Altaan, melkein kuivana


Kylläpä nukutti hyvin mökissä, kun illan istui Tsekkiläisten motoristien kanssa keskustelemassa. Meni myöhään. Aamulla päätimme yhdessä tuumin, että jätämme "käsivarren" käymättä ja suuntaamme suoraan Altan postitielle. Kyseisestä pätkästä, siis vanhasta postitiestä olin kuullut juttuja ja kokemuksia ja sen ajaneet kehuivat kohdetta. Kyllä sellaisten tarinoiden takia kiinnostus herää.


Koko ajatus Kilpisjärven väliin jättämisestä lähti siitä, että säästäisimme aikaa kokonaisreissulle, koska Juhan täytyy ensi viikolla palata jo töihin. Sehän sopi, kun ei tätä kokonaisuutta matkareitistä ole kiveen kirjoitettu. Opin Venäjänreissulla luottamaan, että kaikki menee aina parhain päin ja tekemisen soveltaminen on joskus hyvästä.

Kuivaa keliä ja matka taittuu

Lähdimme liikkeelle klo 10.30. Tsekkiläiset karkasivat tuntia aiemmin ja kävimme toivottamassa heille turvallista matkaa kohti Nordkappia.

Matka etene jouhevasti, ja valitsimme Pallas-Yllästunturin kansallispuiston läpi kulkevan tien. Mahtavaa ajelua ja hienoja maisemia. Enontekiölle päästyämme tankkasimme miehet ja pyörät. Ja suuntasimme kohti vanhan postitien alkua. Jopa aurinko pilkahti reissun aikana, mutta pääsääntöisesti sää oli harmaata, noin 15 astetta lämmintä. Norjan puolelle mentiin, että heilahti, ja kilometrit taittuivat hymyssäsuin.

Ennen postitielle kääntymistä virittelimme kamerat valmiiksi ja soranautinto pääsi alkamaan. Juha lähti liikkeelle varovasti, että pääsisi totuttelemaan bemarin käytöstä hiekalla. Itse en malttanut kauaa hidastella ja kohta jo tavarat laukuissa saivat kyytiä ja uusi, paljon mainostettu kokemus oli alkamassa.

Ollaanko me tavattu jossakin

Ajettuamme viitisen kilometriä, oikeaa seikkailureittiä, vastaan tuli 2 suomalaista motoristiä, BMW 1200GS pyörillä. Jäimme juttusille kyselemään tulevasta reitistä. Vesilammikkoja, melkein lampia, olisi odotettavissa ja jokiylityksissä riittäisi vettä. Toinen kuskeista kysyi, että missä olemme tavanneet, kun näytän tutulta. Mietimme yhteisiä kokoontumisajoja, mutta niitä ei löytynyt. Sitten kysyin, olivatko he kenties lukeneet Venäjän reissun blogiani. Kaveri vastasi, että oli lukenut ja olimme ennen reissua soitelleet, että hän lähtisi mukaan Vladivostokiin. Pieni maailma tämä motoristimaailma.

Minne se Juha jäi

Hetken matkakuulumisia vaihdettuamme, toivottelimme puolin ja toisin turvallisia kilometrejä ja lähdimme jatkamaan matkaa. Hyökkäsin keulille, mäkeä ylös ja hiekka lensi. Jonkin ajan kuluttua maltoin katsoa peiliin ja siellä ei näkynytkään bemarin valoja. Pysähdyin, odotin ja ajatuksiin hiipi, että Juha on kaatunut. Ajoin takaisin ja herra istui pyörän päällä, yksin, vaikka oli jäänyt hetki sitten muiden bemarikuskien kanssa juttusille. Sitten rinnettä alas ajaessani aloin kuulla kypärääni kirosanoja, vaikka matkaa oli vielä 100 metriä. Pyörässä ongelma, arvelin. "Voi v****, että alkaa vi*****maan, pakko juuva viinaa, kaikui vaivaiskoivujen lomassa. Eipä olleet bemarikuskit kaverina, kun kohtalotoverin pyörä ei käynnistynyt.

Akku, sulakkeet, virtalukko

Virtaa ei tullut, tai virtaa oli, mutta virtalukko ei toiminut. Tiedossa ollut ongelma, joka realisoitui nyt, ehkä hieman ongelmallisessa paikassa. Kaverini Patrykin sanoin, "nyt se seikkailu alkoi", kun soittelin häneltä apua googlettamiseen ja ongelmanratkaisuun. Kiitos Patryk, jälleen avusta.

Ensimmäisenä työnäni kaivoin sivulaukusta Thermacell itikkakarkottimen. Hemmetin toimiva laite, ainoastaan miljardi mäkäräistä jäi paikalle. Jospa niidenkin karkoittamiseen löytyy vielä vastaava laite. Paikansimme kiroilun päättymisen jälkeen ongelmaksi virtalukkoon menevän piuhan irtonaisuuden. Samalla aurinko alkoi paistamaan ja iski odotettu kesäinen kuumuus. Luonnollisesti heti, kun emme ole ajamassa. Asia nauratti korjauksen ajan, monta kertaa. jopa ajoasu oli liikaa kuumuudessa, vaikka tilanne ei niin kuumottava ollutkaan, vaikka alussa kiroilimmekin sitä yhdessä.

Itsessäni heräsi insinöörin taidot ja tein ongelman ratkaisevan korjausehdotuksen ja lopulta saimme, noin tuntia myöhemmin korjattua ongelman puutapilla. (Suurimman osan ajasta otin valokuvia ja puhuin viisaita korjausehdotuksia. Juha hoiti korjaustoimenpiteet ja minä vain pidin piuhasta kiinni, kun vedimme puutappia nippusiteellä kiinni)

Altaan, Karigasniemeen vai...

Sitten, kun kamat oli kasattu ja pyörät käynnissä, arvoimme, että miten nyt edetään. Altan reissu oli Juhan unelmana, minun alkuperäinen reitti ei käsittänyt sitä. Yksin olisin ajamassa Karigasniemeen. Oma mielipiteeni oli, että  suuntaamme Suomeen, etsimme korjaamon ja korjaamme mitä korjattavissa on. Onhan tämä seikkailua, joka pistää aidosti ajatukset pois työstä ja arjesta. Kirjaimellisesti, ja siitä kannattaa nauttia. Päädyimme ehdotukseeni, punnittuamme kaikki mahdolliset variaatiot reittisuunnitelmasta.

Nokka kohti Kariganiemeä. Ajomatka reilu 100km, rauhassa ja valppaana, jotta piuha pysyisi paikallaan. Ja se pysyi. Aurinko ei kuitenkaan pysynyt paikoillaan, tai ainakin se tuntui siltä. Yllätys yllätys, Puuilosta ostettu sadeasu hoiti taas hommaansa, kun salamat valaisivat taivasta ja vettä tuli kuin Esterin... tietenkin, koska pyöräthän toimivat.

Ajoimme 16km vaille perille. Näin kyltin, josta tunnistin sanan kultur. Kulttuuria, totesin ja kaarsin katsomaan paikkaa. Juhan parkkeeratessa viereen, sanoin ottavani pari valokuvaa, koska olemmehan kulttuurimatkalla, muullakin, kuin juomakulttuurimatkalla. Kuvatessani vanhan kivisillan raatoja, ilmeisesti pirun vanhat, tuskaili Juhan virtalukon kanssa. Ei virtoja. Tangon kääntäminen parkissa oli irroittanut puutapin. Onneksi pikakorjaus auttoi ja matelimme Suomen puolelle. Lähin hotelli, pari olutta ja pizzaa. Ja koko päivä kokemuksena oli eletty, ongelmat käännetty seikkailuksi ja naureskelimme jo edesottamuksille.

Mitä tapahtuu huomenna? Sitä odotamme innolla. Ehkä kenties korjaamoa etsimään ja siitä sitten eteenpäin. Hetkeäkään en vaihtaisi pois. (Ensi kesänä vai jo tulevana syksynä uudelleen? Ehkä...)

Toinen ajopäivä

Toisen ajopäivän suuret odotukset

Niinhän sitä suunniteltiin suuria, mutta päädyttiin kohtuulliseen.

Heräsimme mökistä, ehkä joskus kymmenen maissa, podettuani jo aamuviideltä ihan järjetöntä päänsärkyä. Ei, ei se johtunut loputtomasta oluen (kahden) kittaamisesta, vaan veikkaisin nestehukkaa. 

Kohti Kilpisjärveä, otaksun

Lopulta, puoli kahdentoista aikaan, eli myöhään, pääsimme liikkeelle. Sallittakoon se toisena ajopäivänä. Odotettua sadetta ei tietenkään tullut, mutta matkasimme kohti pohjoista täydessä sadevarustuksessa varmuuden vuoksi.

Jo ennen Kemiä, vaivaisen vajaan 50km jälkeen sain päähäni, että eturengas on vaihdettava. Päädyimme Keminmaalle ja siellä paikalliseen mp-rengas-liikkeeseen. Palvelu oli todella ystävällistä, hintaa vaihdolle oli 15€, mutta ongelmana se, että työ onnistuisi vasta tunnin päästä.

Me kiireisinä matkalaisina ajattelimme, että aika on rahaa. Olimme väärässä. Ajoimme seuraavaan rengaliikkeeseen. Pyörä hallin sisään ja työ alkamaan. Kysyin työn hintaa. 55€. Kyllä siinä tipahti rengaskaverilta työkalut kädestä, kun totesin, että "et voi olla tosissas", samalla hädällä pyörää hallista pois lykkiessäni. Ajoimme siis luotettavaan MP-rengasliikeeseen, irroitimme eturenkaan ja jäimme odottamaan.

Eikä aikaakaan, kun rengas oli vaihdettu. Tai no aikakaan, olimme matkanneet vajaan 600km tavoitteesta 70km ja matkanneet jo 2 tuntia. Onneksi ei tule pimeä.

Rengashelpotuksen innoittamana halusin vielä turvaa mieltä kaivertavalle asialle eturattaan kunnosta, joten jälleen päädyimme Motonetiin ostamaan eturattaan ja sen vaihtamiseen sopivan työkalun. Matka siis ei edistynyt, mutta tulipahan shoppailtua.

Ajetaan putkeen

Kaiken tämän rumban jälkeen päästiin ajamaan matkaa. Ja heti syntyi se euforinen ja meditatiivinen matkatunne. Pulssi laski ja aivot olivat nollassa. Ainoa asia, johon reagoi , oli siellä täällä näkyvät porot. Hurmaa kesti niin kauan, kunnen ennen Kolaria huomasin, että jälkiasennettu volttimittari näytti 9,5V, eli jotakin aivan epämääräistä.

Päädyimme Kolarissa autotarvikeliikkeeseen, kellon lähestyessä ilta seitsemää. Eipä yllättänyt tämäkään vastoinkäyminen. Päinvastoin. Käänsin kaikki seikkailuksi. Ajattelin, että uuden akun hankinta on edessä ja että onneksi tuli nyt, eikä aivan korvessa. Myyjä mittasi akun mittareillaan ja totesi, että akku on ehjä ja ajovalot kirkkaat, joten kiinasta hankkimani jälkiasennettu volttimittari ei tykkää sateesta. Ajatus helpotti, voimme jatkaa matkaa. Ostin avuliaisuudesta ja kohteliaisuudesta myyjältä vielä purkin kertjuöljyä, vaikka siitä ei ollut uupelo ja lähdimme jatkamaan matkaa. Ja samalla raivas repesi ja salamat valaisivat reittimme. Matkaa olisi 250km, mutta tässä myrskyssä se olisi enemmän, kuin kärsimystä. Päätimme ajaa Muonioon.

Tilatkaa äkkiä, kohta menee sähköt

70km rankkasateessa, auton imussa, ja melkoinen matka edessä. Muonioon päästyämme tankkasimme Shellillä, ja menimme tilamaan ruokaa. Pyörät jätimme tankkauspisteen katokseen, hetkeksi kuivaan ja tyhjällä huoltoasemalla meitä odotti kokinvaatteissa oleva mies ja puhelias nainen, joka tivasi heti, että syömmekö ja jos syömme niin tilatkaa heti, koska kohta menee sähköt. Tilasimme, minäkin hätäpäissäni sitä, missä mainittiin poro ja herkku ja ei aikaakaan, shellin kyltin valot aloittivat diskon. Ja sitä seurasi salamoiden strobovaloefekti, kunnes koko paikka pimeni. Onneksi ehdimme tankata, koska dieseliä hakemaan tulleet kalamiehet jäivät ilman polttoainetta, kun mittarit sekosivat sähkökatkon takia. He päätyivät syömään sämpylää.

Kaikkien päivän kommellusten ja kokemusten ja ennen kaikkea vähäisten kilometrien takia teimme reittisuunnitelma muutoksen ja päätimme yöpyä Muoniossa, koska kello oli jo paljon. Aamulla jatkaisimme käsivarren sijaan kohti Altaa.

Venäjää, englantia, suomea ja viittomaa sekaisin

Päädyimme Harrinnivan lomakeskukseen mökkimajoitukseen. Kamat mökkiin, kaljaa ja viskiä ja sitten baarissa pari rentouttavaa. Nukkumaan mennessä, kymmenen pintaan, huomasin kolme motoristia viereisessä mökissä. Viskipullo kourassa moikkaamaan ja siellähän oli Tsekkiläisiä motoristejä matkalla pohjoiseen.

Ilta meni mukavasti, perheestä, moottoripyöristä ja Suomesta puhuen, ilman yhteistä kieltä. Juha lähti nukkumaan aiemmin, mutta minä nautin seurasta loppuun asti. Aamulla oli puhetta tavata ja mahdollisesti ajaa yhdessä kohti pohjoista. Kyllä tämä on elämää parhaimmillaan, vaikka välillä vähän vastatuuli ja sade piiskaakin.